Mainos

Tasoristeysturmissa kuollut jo enemmän kuin koko viime vuonna

Tasoristeysonnettomuuksissa on kuollut tänä vuonna enemmän ihmisiä kuin viime vuonna. Ratahallintokeskuksen mukaan onnettomuuksissa on kuollut jo yhdeksän ihmistä.

Viime vuonna onnettomuuksissa sai surmansa kahdeksan ihmistä, mikä on myös keskiarvo onnettomuustilastoissa. 2000-luvun tähän mennessä synkin vuosi oli 2001, jolloin tasoristeysonnettomuuksissa kuoli 12 ihmistä.

Tällä viikolla on sattunut kaksi vakavaa onnettomuutta. Tiistaina koulutyttö sai surmansa ja nuori kuljettaja loukkaantui vakavasti Lohjalla henkilöauton ja junan törmäyksessä. Eilen henkilöautoa ajanut iäkäs mies kuoli Loviisassa vartioimattomassa tasoristeyksessä.

Valtion rataverkolla on yhteensä 3515 tasoristeystä, joista vain viidenneksessä on varoituslaitteet. Vuosittain poistetaan käytöstä noin 50 tasoristeystä. Parannustöissä on keskitytty nimenomaan niihin risteyksiin, joissa ei vielä ole varoituslaitteita.

Tasoristeysonnettomuuden hinnaksi lasketaan keskimäärin 387 000 euroa, kertoo Ratahallintokeskus.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.