Mainos

Tässä on Vuoden Luontokuva: Tuomaristo lumoutui kiirunasta maailman laidalla

Vuoden Luontokuvaksi on valittu saarijärveläisen Juha-Pekka Paanasen taidokas ja raikassävyinen kuva ”Kiiruna maailman laidalla”.

Kilpisjärven Saana-tunturilta otettu kuva lumosi kilpailun tuomariston.

– Upea näkemyksellinen ja maalauksellinen lintukuva, joka sisältää runsaasti katseltavaa. Kuvaaja on malttanut jättää kiirunan osaksi maisemaa – ja minkälaista maisemaa! Etualan kalliot lisäävät kuvan syvyysvaikutelmaa. Toisaalta kaikki on hyvin karua ja elämisen ehdot ovat kovat. Pehmeä, lämmin valo muotoilee sekä kohdetta että taustan tuntureita, tuomaristo perustelee valintaansa.

36. kerran järjestetyn Vuoden Luontokuva -kilpailun tulokset julkistettiin tänään Pohjoismaiden suurimmalla luontokuvafestivaalilla Turun Logomossa.

Vuoden Luontokuva -kilpailuun osallistui kaikkiaan noin 13 000 kuvaa reilulta 900 kuvaajalta. Kuvat kilpailevat aihealueittain seitsemässä yleisessä sarjassa, lisäksi kilpailussa on nuorten sarja alle 18-vuotiaille.

Tuomaristo valitsee sarjavoittajat, ja niiden joukosta valikoituu parhaana Vuoden Luontokuva. Vuoden Luontokuva -kilpailun järjestää Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry. Yhdistykseen kuuluu 2 800 luontokuvauksen harrastajaa ja ammattilaista. 

Kaikki palkitut 40 kuvaa ovat nähtävissä osoitteessa www.vuodenluontokuva.fi

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.