Mainos

Tästä Pirkkalan lentokokentän suuroperaatiossa on kyse: "Varauduttiin kaappaukseen"

Poliisi kertoo varautuneensa tänään illalla mahdolliseen vaaratilanteeseen kello 18 laskeutuneessa lentokoneessa Malagasta Suomeen Tampere-Pirkkalan lentokentällä.

Poliiseja oli paikalla runsaasti. Poliisin mukaan hälytys perustui häiriöön, jonka mukaan koneessa olisi ollut mahdollisesti kaappaustilanne.

Poliisi ei kerro häiriön syystä tarkemmin, koska kyseistä mekanismia voidaan käytttää oikeassakin vaaratilanteessa. Poliisin mukaan kukaan ei ollut missään vaiheessa vaarassa. Kone laskeutui turvallisesti kentälle.

Lentokentän toiminta palautui illalla normaaliksi.

Lentoyhtiö: Kyse oli sekaannuksesta

Liettualainen Small Planet Airlines –lentoyhtiö kertoo MTV Uutisille, että tieto mahdollisesta kaappauksesta tuli yhtiön lennon ollessa Ranskan ja Hollannin ilmatilassa. Tämän johdosta myös Tamperetta varoitettiin.

Lentoyhtiön markkinointijohtaja Simonas Bartkus kertoo lopulta käyneen ilmi, että kyse ei ollut kaappauksesta. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kyseessä oli jonkinlainen  sekaannus radioliikenteessä.

Lentoyhtiö kertoo tiedotteessa saaneensa Maastrichtin lentotarkkailusta tiedon mahdollisesta kaappauksesta. Hävittäjäkoneet lähetettiin matkaan, jotta saatiin lentohenkilökunnalta saatiin visuaalinen vahvistus, että kaikki on hyvin.

Hornetit saattoivat loppumatkan

Puolustusvoimien mukaan Ilmavoimat suoritti tänään poliisin virka-apupyynnön mukaisesti tunnistuslennon kahdella Hornet-hävittäjällä, jotka tunnistivat kyseisen lentokoneen Suomen ilmatilassa.

Tunnistuksen jälkeen kone saatettiin laskuun Tampere-Pirkkalan lentoasemalle.  


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.