Mainos

Täyskäännös säässä viikonloppuna

Sää vaihtelee nyt nopeasti. Vielä tänään ja huomenna tuuli on voimakasta ja sateet runsaita. Sunnuntai puolestaan on aurinkoinen ja vuodenaikaan nähden lämmin syyspäivä.

Tuulet ovat voimistuneet perjantai-iltapäivän aikana koko maassa. Merellä tuuli on käynyt puuskissa myrskylukemissa ja monella mittausasemalla on mitattu tuulta 19 m/s.

– Tuulet pysyvät voimakkaina vielä illan ja yön ajan. Rannikolla ja sisämaassakin tuuli voi olla puuskissa yli 15 m/s ja yksittäiset tuulivahingot ovat mahdollisia. Tuulet heikkenevät lauantain aikana, sanoo MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Ilmatieteen laitos on antanut merialueille kovan tuulen varoituksia sekä varoituksia korkeista aalloista. Sisävesillä liikkuvia varoitetaan voimakkaasta etelätuulesta.

Sateet etenevät perjantai-illan ja yön aikana lännestä kohti itää. Ukkoset ovat mahdollisia. Sateissa ja tuulissa ovat mukana Leslie- ja Michael-hurrikaanien jäänteet.

Lauantaina runsaimmat sateet ovat idässä, muualla maassa saadaan vielä sadekuuroja.

Sunnuntaina sää muuttuu lähes koko maassa aurinkoiseksi. Lämpötilat ovat vuodenaikaan nähden korkeita. Etelässä ja maan keskiosassa lämpöä on 15-18 astetta, pohjoisessa 10-15 astetta.

– Sunnuntai on upea, aurinkoinen syyspäivä. Ensi viikon alussa sää on vaihtelevaa, mutta hieman keskimääräistä lämpimämpää, sanoo Aleksi Jokela.

Perjantain ja lauantain sateiden etenemistä voi seurata MTV3:n sääsivuston sadetutkasta ja tuulia merisäästä.

Katso perjantaista sunnuntaille ulottuvat alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.