Mainos

TE-keskusuudistus jäi tavoitteista

Työvoima- ja elinkeinokeskuksista ei toistaiseksi ole saatu hallintoon toivottua hyötyä, arvioi Valtiontalouden tarkastusvirasto. Sekä TE-keskuksia ohjaavien ministeriöiden työnjako että keskusten sisäinen yhteistyö takkuaa.

Tarkastusviraston mielestä hallitus antoi viime syksynä eduskunnalle todellista myönteisemmän kuvan uudistuksen onnistumisesta.

TE-keskuksissa on tarkoitus edistää yritystoimintaa ja maaseudun elinkeinoja sekä huolehtia työvoima-asioista keskitetysti samassa paikassa. Tarkastusviraston mukaan toivottu "yhden luukun periaate" ei kuitenkaan toimi vielä muuten kuin yrityspalvelupisteissä.

TE-keskukset aloittivat toimintansa miltei neljä vuotta sitten. Ne toimivat kauppa- ja teollisuusministeriön, maa- ja metsätalousministeriön sekä työministeriön ohjauksessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.