Mainos

Tehokas valvonta on pitänyt salmonellan kurissa

Suomen pienet salmonellaluvut selittää tehokas valvonta. Tiukan oman kontrollinsa lisäksi Suomi saa tarkistuttaa myös muualta EU:sta tulevia elintarvikkeita.

Salmonellatapauksia on löydetty tällä vuosikymmenellä alle 2500 suomalaiselta vuosittain. Suomen pienet salmonellaluvut ovat vertaansa vailla Euroopassa, sanoo Elintarviketurvallisuusviraston pääjohtaja Jaana Husu-Kallio.

Suurin osa tartunnoista on saatu ulkomailla. Epidemiaksi salmonella puhkeaa Suomessa alle kymmenen kertaa vuodessa.

Tehokas valvonta selittää Suomen pienet salmonellaluvut. Kansallinen valvontaohjelma alkoi Suomen liittyessä EU:hun vuonna 1995. Ensimmäisen kymmenvuotiskauden tulokset ovat nyt valmiina. Tarkimmin valvotaan siipikarjan tuotantoa.

Näytteitä otetaan jatkuvasti

Tiukan oman kontrollinsa vuoksi Suomi saa tarkistuttaa myös muualta EU:sta tulevia elintarvikkeita. Tartuntojen määrä nousisi huimasti, jos esimerkiksi ulkomaisen broilerinlihan tarkistusvaatimuksia selvästi höllennettäisiin. Näin sanoo ylitarkastaja Mika Varjonen Evirasta.

- Suomessa tuotantoeläimistä otettiin yli 300 000 salmonellanäytettä kymmenessä vuodessa. Positiivisia niistä oli 683, Varjonen kertoo.

Lisäksi testataan vähittäismyynnin elintarvikkeita, niistä löytyi viisi kertaa salmonellaa valvontajakson alussa. Kunnalliset viranomaiset suorittavat vuosittain yli 3000 näytettä, joista alle prosentissa todetaan salmonella.

Tarkimmin Suomessa valvotaan siipikarjan tuotantoa, jossa salmonellatilanne on Eviran mukaan erinomainen. Alle 0,2 prosentista munituskanaparvia löytyy vuosittain salmonellaa. Lihatuotannon puolella on löytynyt valvontaohjelman aikana kahtena vuonna tauti yli prosentista parvia.

Nautojen näytteistä tautia on löytynyt alle 0,2 prosentista ja sioista alle 0,1 prosentista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.