Mainos

Tehy: Hoitotakuu uhkaa pitkäaikaissairaita

Tehyläisten arvion mukaan potilasmäärät ovat kasvaneet hoitotakuun vuoksi. Hoitajia on kuitenkin vain harvoin lisätty.

Hoitotakuu toteutuu Tehyn kyselyn mukaan heikoimmin mielenterveyspotilaiden, vanhusten ja päihdeongelmaisten hoidossa. Tehyläiset epäilevät myös, että hoitotakuupotilaat saattavat syrjäyttää pitkäaikaissairaat perusterveydenhuollossa.

Eniten tyytymättömyyttä tehyläisissä herättää palkkapolitiikka, liian niukka henkilöstömitoitus sekä epätasa-arvoinen kohtelu. Tehtäviä on siirretty ammattikunnalta toiselle, mutta koulutus ja lisäpalkka ovat jääneet usein vain haaveeksi.

Potilasmäärät ovat tehyläisten arvion mukaan kasvaneet hoitotakuun vuoksi, mutta hoitajia on vain harvoin lisätty. Tehyläisten päällimmäiseksi vaatimukseksi nousikin riittävän henkilöstömäärän turvaavat normit.

Tehy on selvittänyt osastonhoitajien ja ammattiosastojensa näkemyksiä hoitotakuun toteutumisesta viime keväänä ja syksynä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.