Mainos

Tehy kiistää jäsentensä joukkopaon

Tehy kiistää, että sen joulukuinen päätös liittyä kunta-alan sopimukseen olisi aiheuttanut jäsenistön keskuudessa joukkopaon.

Terveydenhuoltoalan Tehy kiistää väitteet jäseniensä joukkopaosta kunta-alan sopimusratkaisun vuoksi. Järjestön mukaan joulukuisen ratkaisun jälkeen eroilmoituksia on tullut 351, kun uusia jäseniä on samaan aikaan kertynyt yli 2000.

STTK:lainen Tehy teki pikaselvityksen jäsentilanteestaan Kansan Uutisten kerrottua tänään, että jopa tuhat tehyläistä olisi eronnut. Tehyn puheenjohtajan Jaana Laitinen-Pesolan mukaan pettyneiltä jäseniltä on tullut toki yhteydenottoja, joissa on uhattu erolla. Toisaalta nyt liittyneiden joukossa on vastavalmistuneiden lisäksi niitäkin, jotka olivat aiemmin eronneet Tehystä siltä varalta, että järjestö ajautuisi lakkoon.

-Vuoden vaihtuessa ammattijärjestöissä näkyy tavallista suurempaa jäsenliikettä normaalistikin. Poikkeuksellista tilanteessa on se, että joiltakin työpaikoilta on tullut useita nimiä sisältäviä eroilmoituksia, mikä osoittaa tyytymättömyyttä järjestön päätökseen kuntasopimusasiassa, hän kertoi.

-Meidän selvitystemme perusteella tässä ei kuitenkaan ole semmoista dramatiikkaa, mitä tähän nyt yritetään liittää, summaa Laitinen-Pesola.

Tehy kelpuutti tupon mukaisen kunta-alan sopimuksen joulukuun puolivälissä puolitoista viikkoa muita järjestöjä myöhemmin. Tehyn valtuuston päätös syntyi vasta tiukan äänestyksen jälkeen - ja vastoin hallituksen yksimielistä esitystä ja neuvoa-antavan jäsenäänestyksen kantaa. Jäsenäänestyksessä kantansa ilmoitti kuitenkin vain 15 prosenttia kunta-alalla työskentelevistä vajaasta 80 000 tehyläisestä. Valtuusto tulkitsi, että hiljainen enemmistö ei olisi ollut valmis työtaisteluun. Tupon mukaisen sopimuksen torjuminen olisi mitä ilmeisemmin tiennyt hoitajien lakkoa.

Tehyllä on reilut 124 000 jäsentä. Tarkat luvut vuodenvaihteen jäsenmäärästä saadaan tammikuun lopulla, kun ammattiosastoista tulleet tiedot on viety rekisteriin. Tehy muistuttaa, että eroajien joukossa on protestoijien lisäksi muun muassa eläkkeelle jääneitä tai ammattia vaihtaneita.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 08.01.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.