Mainos

Teiden roskaamista kitkevä kameravalvonta alkaa

Tiehallinnosta kerrotaan, että mökki-, kiinteistö- ja pakkausjätteiden tuominen tienvarsien levähdyspaikoille on koko ajan kasvava ongelma.

Kaakkois-Suomen alueen jätepilottihanke saa kamerat avukseen elokuun alussa. Yhteensä kuudella kameralla valvotaan E 18 -tiellä sijaitsevia levähdyspaikkoja.

Levähdyspaikoille pystytettiin jo heinäkuun alkupuolella opasteita. Niissä kerrotaan, että levähdysalueiden jätepisteisiin saa jättää vain matkailijoiden jätteitä.

Tiehallinnon Kaakkois-Suomen tiepiirin mukaan mökki-, kiinteistö- ja pakkausjätteiden tuominen tienvarsien levähdyspaikoille on kasvava ongelma. Pelkästään Kymenlaaksoa halkovan E 18 -tien jäteongelman hoito maksaa noin 300 000 euroa.

- Tällä summalla voisi toteuttaa kymmenkunta liikenneturvallisuutta parantavaa pientä investointia koulujen lähistöillä, Kaakkois-Suomen tiepiiristä kerrotaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.