Mainos

Teija Tiilikainen presidentti Niinistön puheesta: Kyseessä on hälytyskelloja soittava aihe

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen pitää presidentin valtiopäivien avajaisissa pitämää puhetta selkeänä esimerkkinä siitä, miten tärkeänä maahanmuuttopoliittiset kysymykset nähdään yleisesti tällä hetkellä

– Koko puheessa ei oikeastaan käsitelty laajemmin muita aihekokonaisuuksia, mikä viestii siitä, miten tärkeäksi presidentti asian näkee.

Tiilikaisen mukaan on ymmärrettävää, että pakolaisaihe valikoitui puheen kantavaksi teemaksi. Hän olisi kuitenkin toivonut presidentiltä kommentteja myös muista aiheista. Hän kertoo, että etenkin Venäjän ja Lännen suhteiden kehittymisestä jatkossa olisi ollut tärkeää puhua.

– En ollut varmaan ainoa, joka toivoi, että mukana olisi ollut muutama presidentin näkemys myöskin muusta kansainvälisestä ja turvallisuuspoliittisesta tilanteesta.

Jotkin puheen kohdista jäivät Tiilikaisen mukaan hieman arvoituksellisiksi.

– Auki jäi esimerkiksi se, mihin hän viittasi sanoessaan, että kaikkia kansainvälisiä velvoitteita ei voi noudattaa, jos aikoo saada parhaan lopputuloksen aikaan. Viittaako hän valtion velvoitteeseen avata ovet turvapaikanhakijoille, vai mistä oli kyse.

Tiilikainen ei kuitenkaan lähde arvioimaan presidentin monitulkintaisten väitteiden ongelmallisuutta, ennen kuin on selvennetty, mitä niillä oikein tarkoitettiin.

– Vaikea tietenkään tehdä sellaista tulkintaa, että presidentti asettuisi kansainvälisten velvoitteiden noudattamista vastaan, tai alkaisi suhtautua niihin skeptisesti. Se olisi pahasti ristiriidassa sen kanssa, mitä hän on muissa yhteyksissä sanonut. On varmaan jokin spesifi kohde, johon hän viittaa, mutta ei lähtenyt sen kummemmin selostamaan.

Tiilikainen kuvailee Niinistön puhetta "alarmistiseksi".

– Kyseessä on hälytyskelloja soittava aihe. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.