Mainos

Teknisiä laitteita tutkitaan Kauttuan palossa

Palomiehen hengen vaatineen Euran Kauttuan tehdaspalon syttymissyy oli edelleen illansuussa epäselvä. Sisäministeriön pelastusosaston pelastusylijohtaja Pentti Partasen mukaan onnettomuutta tutkimaan perustetaan tutkijalautakunta. Asiasta päätettäneen virallisesti huomenna.

Eura

-Tutkijalautakunnan tehtävänä ei ole poliisitutkinta, vaan se käy läpi yleisimpiä asioita palontorjunnan, työturvallisuuden ja yleensä sammutus- ja pelastustoimen suunnittelussa. Työ on tulevaisuuteen tähtäävää, ei syyllisten etsimistä, Partanen painottaa. Partanen arvioi nelihenkisen tutkijalautakunnan työn saattavan kestää jopa kuukausia. Komisario Eero Hohkuri Euran poliisista sanoo, että palon syyn tutkinnassa paneudutaan nyt teknisten laitteiden tutkimiseen.

-Teknisessä tutkinnassa on jo sellaisia päitä kädessä, että saatamme pystyä rajoittamaan sen määrätyille alueille. Voi olla, että tiistain aikana työssä on edistystäi. Palokuntien miehiä on yhä palopaikalla. He työskentelevät raivaustöissä. Varsinaista sammutustyötä palopaikalla ei ole, mutta siellä on metritolkulla kerroksittain palamatonta tai vielä kytevää paperitavaraa. Sitä poistetaan koneellisesti ja sammutetaan.

Åkerlund & Rausing Oy:n toimitusjohtaja Eero Ravantti arvioi, että pahiten tuhoutuneen kotelolinjan koneet saadaan käyntiin viimeistään ensi viikon alussa. Lieviä savuvahinkoja kärsineen joustopakkauslinjan koneet pääsevät täyteen tuotantotahtiin lähipäivinä. Tehtaan työntekijät työskentelivät koko maanantain yhdessä palomiesten kanssa raivaustöissä. Lomautuksia palosta ei aiheudu. Raivaukset kestävät muutaman päivän.

Palon vahingot ovat 30-35 miljoonaa markkaa. Vakuutukset kattavat palon aineelliset vahingot. Euran Kauttualla lauantai-iltana alkaneessa tehdaspalossa menehtyi yksi palomies ja kaksi muuta loukkaantui. Palossa tuhoutui Åkerlund & Rausingin pakkaustehtaan varastorakennus.
(STT)
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.