Mainos

Teknologiateollisuudessa ratkaisun hetket

Teknologiateollisuuden palkkaneuvottelut ovat parhaillaan ratkaisuvaiheessa.

MTV:n uutisten tietojen mukaan alalle kaavaillaan pitkää ja vakauttavaa kolmivuotista sopimusta. Palkankorotukset tarkistettaisiin kuitenkin joka kevät erikseen, jolloin talouden käänteet voitaisiin ottaa huomioon. Myös muille vientialoille tunnustellaan kaikessa hiljaisuudessa samantyyppisiä vakauttavia sopimuksia, joille toivotaan tukea myös hallitukselta.

Neuvottelujen takaraja on tämän viikon perjantai, kun metalliliiton valtuuston pitäisi ottaa sopimukseen kantaa.

Tukea vaikeuksissa oleville vientialoille haetaan myös hallitukselta. MTV:n uutisten tietojen mukaan vientialojen liittopomot tapaavat hallituksen johtoa ylihuomenna, ja toivovat saavansa jotain kättä pidempää palkkaneuvottelujen tueksi.

Vientialat ovat koko Suomen talouden kannalta keskeisen tärkeitä, joten ainakin hyvää tahtoa hallitukselta on luvassa.

Jos teknologiateollisuuden neuvotteluissa ei tällä viikolla päästä ratkaisuun, niin kaikki muutkin neuvottelut siirtyvät vähintään syyskesään.

Katso Vesa Kallionpään juttu (Kymmenen uutiset 4.5.2009)

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.