Mainos

Teollisuuden satsaukset ympäristönsuojeluun kasvaneet

Vuonna 2004 teollisuus investoi ympäristösuojeluun kaikkiaan 157 miljoonaa euroa, mikä on vain hieman enemmän kuin vuotta aiemmin.

Eniten investoitiin ilmansuojeluun ja vesiensuojeluun. Vuodesta 1998 lähtien niiden yhteenlaskettu osuus teollisuuden ympäristönsuojeluinvestoinneista on ollut 75 prosentin luokkaa, ja jätehuollon osuus keskimäärin yksi viidesosa. Vuonna 2004 eniten investoitiin ilmansuojeluun ja toiseksi eniten vesiensuojeluun.

Teollisuuden toimialoista eniten ympäristönsuojeluun investoivat vuonna 2004 metallien jalostuksen toimiala, 46 miljoonaa euroa, sekä massa- ja paperiteollisuus, noin 36 miljoonaa euroa.

Tilastokeskus on kerännyt teollisuuden ympäristömenotietoja vuodesta 1992 lähtien.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.