Mainos

Teollisuushalli paloi Haukiputaalla

Teollisuushallin palon aineelliset vahingot nousevat alustavien arvioiden mukaan satoihin tuhansiin euroihin.

Metalliosia valmistavan Ocotec Oy:n teollisuushalli paloi lähes maan tasalle Haukiputaalla Pohjois-Pohjanmaalla varhain aamulla. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta aineelliset vahingot nousevat alustavien arvioiden mukaan satoihin tuhansiin euroihin.

Pelkona oli, että palon aikana ilmaan olisi päässyt erittäin myrkyllistä syanidivetyä. Tältä kuitenkin vältyttiin. Aluepalopäällikkö Tauno Toivasen mukaan hallissa oli muun muassa metalliosien pintakäsittelyyn tarkoitettuja altaita, jotka sisälsivät myrkyllistä rikkihappoa ja natriumsyanidia. Aineista olisi palon aikana saattanut muodostua erittäin myrkyllistä syanidivetyä, jos aineet olisivat palossa reagoineet keskenään tai jos niihin olisi päässyt sammutusvettä.

-Nyt voi jo huokaista helpotuksesta. Mittausten mukaan ympäristöstä ei löytynyt pitoisuuksia. Jos jatkomittauksissa pitoisuuksia löytyy, ne ovat tulleet todennäköisesti aamuyöllä palon ollessa kovimmillaan, Toivanen kertoi päivällä.

Pihaan valuneista sammutusvesistä otettiin veden happamuutta mittaavat ph-arvot, ja Toivasen mukaan ne osoittautuivat neutraaleiksi. Rikkihappo ja natriumsyanidi olivat valuneet varsinaisista altaista valuma-altaaseen asianmukaisesti, joten ympäristöön tai viemäriverkostoon aineita ei päässyt.

Teollisuustiellä lähellä Haukiputaan keskustaa sijaitsevassa hallissa riehunut palo saatiin hallintaan aamukuuden aikoihin. Palo ehti tuhota 3800 neliön kokoisen hallin käyttökelvottomaksi. Sammutustöissä oli toistakymmentä yksikköä Haukiputaalta, Oulusta, Kiimingistä ja Iistä. Lisäksi paikalla oli Oulun vpk:n yksikkö.

Palon aineelliset vahingot nousevat suuriksi, mutta henkilövahinkoja ei aiheutunut. Palon syttymissyytä ei tiedetä.

Ihmiset evakuoitiin

Vaarallisten aineiden takia viereisessä tehdashallissa työskennelleet ihmiset evakuoitiin ja tehdashallin kupeessa sijaitsevasta päiväkodista siirrettiin yöhoidossa olleet lapset pois. Teollisuustiellä noin kilometrin päässä Haukiputaan keskustasta sijaitseva paloalue eristettiin.

Lisäksi aamuyön tunteina Haukiputaan asukkaita pyydettiin varmuuden vuoksi pitämään ikkunat kiinni ja sulkemaan ilmastointi. Tämä kehotus kumottiin kuitenkin jo aamulla, ja ihmiset pääsivät liikkumaan keskustan alueella normaalisti. Naapuriteollisuushalli ja päiväkoti pysyvät tyhjinä toistaiseksi.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomi 05.04.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.