Mainos

Teollisuusyritykset tyytyvät päästörajoituksiin

Viime vuoden lopulla jaetuista päästöoikeuksista on jätetty vain vähän valituksia korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Päästöjä

Suomessa viime joulukuussa jaetuista teollisuusyritysten päästöoikeuksista on jätetty varsin vähän valituksia korkeimmalle hallinto-oikeudelle.

Hiilidioksidin päästörajoitukset määrättiin noin 150 toiminnanharjoittajalle, joista vain 12 valitti päätöksestä. Valitusten jättämiseen varattu aika meni umpeen jo alkuvuodesta, joten lisää valituksia ei ole enää tulossa. Lähes kaikki valitukset tulivat energia-alan yrityksiltä.

Suomessa vuosien 2005-2007 päästöoikeuksien jako sujui moniin muihin nähden kivuttomasti. Esimerkiksi Saksassa valituksia on tehty yli 500.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.