Mainos

Terminen kevät alkoi Helsingissä – mikä on terminen kevät?

Ilmatieteen laitoksen mukaan terminen kevät on alkanut Helsingissä. Kevät on nyt pari kolme viikkoa tavanomaista myöhässä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan terminen kevät alkoi Helsingissä 2. huhtikuuta.

Termisen kevään aikana vuorokauden keskilämpötilan katsotaan olevan pysyvästi nollan ja kymmenen asteen välillä. Yksittäisinä vuorokausina voi kuitenkin olla kylmempää.

Kevät on tänä vuonna reilusti myöhässä. Tilastojen mukaan terminen kevät alkaa tähän aikaan jo Oulun ja Kajaanin korkeudella. Helsingin Kaisaniemessä terminen kevät alkaa keskimäärin 22. maaliskuuta.

– Kaisaniemessä aikaisin termisen kevään alku 50 viime vuoden aikana on ollut 3. maaliskuuta 1975, myöhäisin 18. huhtikuuta 1966, sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Asko Hutila.

Viime vuonna terminen kevät alkoi Helsingissä jo 10. maaliskuuta, vuonna 2011 samana päivänä kuin tänä vuonna.

Kevät on vuodenajoista lyhin

Termisen vuodenajan vaihtumista seurataan noin kymmenen vuorokauden ajan, ennen kuin sen voidaan sanoa alkaneen. Termisen vuodenajan alku on joskus jouduttu myös perumaan.

– Vuonna 2006 marraskuussa kerrottiin jo termisen talven alkaneen. Sen jälkeen tulikin pitkä lauha jakso ja talven alku peruttiin. Lopulta terminen talvi alkoi vasta tammikuussa, muistelee Asko Hutila.

Kevät on vuodenajoista lyhin ja kestää yleensä vain kuudesta yhdeksään viikkoa. Terminen kevät alkaa maan eteläosassa keskimäärin maaliskuun loppupuolella ja pohjoisessa huhtikuun lopussa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.