Mainos

Terrori-iskut pohdituttavat matkailijoita: Matka Phuketiin vaihtui lomaksi Kanarialla

Tiedot esimerkiksi Thaimaahan kohdistuvasta terroriuhasta ei ole näkynyt matkatoimistoissa peruutuksina, mutta kyselyjä asiaan liittyen tulee jonkin verran. Samaan aikaan turvallisena koetut Kanariansaaret myyvät hyvin.

Joulukuun alussa uutisoitiin Thaimaan poliisin erikoisyksiköstä vuotaneesta raportista, jonka mukaan kymmenen syyrialaista matkusti lokakuussa Thaimaahan tarkoituksenaan iskeä venäläisten suosimiin kohteisiin. Raportin mukaan syyrialaisista neljä matkusti Pattayalle, kaksi Phuketiin, kaksi Bangkokiin ja kaksi kohteeseen, jota ei tiedetä. 

Lauantaina puolestaan Itävallan poliisi kertoi, että turvallisuuspalvelu on varoittanut useita Euroopan pääkaupunkeja mahdollisesta terrori-iskusta. Vinkin mukaan pommi-isku tai ampuminen voisi tapahtua ennen uuttavuotta jollain ruuhkaisella julkisella paikalla.    

Sekä Aurinkomatkoilta että Finnmatkoilta kerrotaan, että joitain kyselyjä uhkiin liittyen on tullut heidän asiakaspalveluihinsa.

– Esimerkiksi ne, jotka ovat matkustamassa Thaimaahan, ovat kyselleet, onko siellä turvallista, viestintäpäällikkö Julia Melnik sanoo.

Vaikea osoittaa, missä turvallista ja missä ei

Valmismatkaehtojen mukaan matkan voi perua tai muuttaa ilman kuluja 30 päivää ennen lähtöä.

– Asiakas sitten viime kädessä tekee itse päätöksen. Maailman tilanne on muuttunut nopeasti lyhyen ajan sisällä, joten on vaikea mennä osoittamaan, että tämä on turvallinen paikka ja tämä vaarallinen. Me noudatamme aina ulkoministeriön suosituksia kaikkien kohteiden kohdalla. 

– Asiakkaat tuovat itse aika hyvin sen esille, eli heitä ei tarvitse meidän puolesta alkaa vakuuttelemaan, vaan he tekevät itse päätöksen sen mukaan mikä tunne heille tulee, kun he juttelevat meidän kanssa ja mitä he lukevat paikasta ja mitä heidän lähipiirissä esimerkiksi asiasta puhutaan.

Phuketin-matka vaihtui Teneriffaksi

Helsinkiläisen Kati Seppälän oli tarkoitus matkata nyt joulukuun lopulla Thaimaan Phuketiin. Hän päätti kuitenkin muuttaa jo vuosi sitten varattua Thaimaan-valmismatkaa kiristyneen terroriuhkan vuoksi.

Seppälä kertoo, että jo matkaa varatessa oli selvää, että jos maailmalta tulisi uutisia esimerkiksi terrorismiin liittyen, kohde vaihtuisi Thaimaasta muuksi.

– Niinhän siinä kävi, että luimme uutiset siitä, että terroristeja olisi matkustanut jo lokakuussa maahan ja myös Phuketiin minne olimme menossa. Mietimme tovin riskejä ja päädyimme perumaan matkan, joka olisi ollut juuri uudenvuoden molemmin puolin. Nyt matkaamme Teneriffan lämpöön varmemmin mielin.

Seppälän mukaan matkatoimistossa ei sen kummemmin kysytty syytä vaihdokselle.

– Perustelimme asiaa muun muassa lasten ja vastuun kantilta, Seppälä jatkaa.

Kanariansaarten suosio näyttää pitävän ja jopa kasvavan. Finnmatkojen viestintäpäällikkö Julia Melnik kertoo, että yhtiöllä on tänä talvena kohteissa kaikki seitsemän Kanarian saarta ja lentoja on lisätty tälle talvelle maakunnista kuten Tampereelta, Kuopiosta ja Oulusta.

– Moni kokee sen turvalliseksi kohteeksi ja kysyntää on nyt paljon.



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.