Mainos

Tervemenoa Itella, tässä tulee Posti rusetilla

Itellasta tulee virallisesti Posti vuodenvaihteessa. Tänään Posti julkaisi uuden logonsa, jossa on viimeisen i-kirjaimen päällä postipaketin rusettia kuvaava häkkyrä.

Itellan sinisen värin korvaava oranssi on postin ja logistiikan väri.

- Uusi ilmeemme sitoo yhteen Postin pitkän historian ja uudenlaiset palvelumme. Vauhtia kuvaava viiva logossa kertoo kuvaa, miten sujuvoitamme asiakkaiden arkea tekemällä palvelun helpoksi ja nopeaksi. Postin “i” edustaa pakettia. Muutoksilla haluamme viestiä uudistumiskykyisestä ja -haluisesta Postista, sanoo toimitusjohtaja Heikki Malinen.

Malisen mukaan uudistuminen näkyy nimenmuutoksen myös palvelujen sisällössä ja palvelukulttuurissa. 

Posti uudistaa myös verkkosivunsa ja lupaa tarjota nopeita ja vaivattomia asiointitapoja. 

Myös ruokakuljetuksia

- Perinteisen postin määrän laskiessa voimakkaasti olemme panostaneet systemaattisesti palveluverkkoomme ja logistiikkaan. Palvelupisteiden määrä on kasvanut lähes 30 prosentia vuodessa ja niiitä on jo yli 1 450.

- Tavoitteenamme on, että palveluidemme ansiosta asiakkaiden arki on sujuvampi. Esimerkiksi verkkokaupan lisääntyessä asiakkaat odottavat Postin palvelupisteverkostolta entistä monipuolisempia nouto- ja lähetystapoja ja laajempia aukioloaikoja. Perinteinen postinjakelu muuttuu yhä monipuolisemmaksi sisältäen perinteisen varhais- ja perusjakelun lisäksi ruokakuljetuksia, Malinen kertoo.

Kansalaisilta on tullut paljon positiivista palautetta nimenvaihdoksesta Itellasta Postiksi.

Äänestys

Onko Postin jakelu tarpeeksi luotettavaa?

Kyllä

Ei

Onko Postin jakelu tarpeeksi luotettavaa?

Kyllä 14%

Ei 86%

14%
86%
ääniä 7015 kpl

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.