Mainos

Terveydenhuollon jonotusajat vaihtelevat

Sairaalahoitoon joutuu jonottamaan hyvin eripituisia aikoja eri puolilla maata. Sitkeimmät jonottajat ovat roikkuneet erikoissairaanhoidon jonoissa 1980-luvun puolivälistä asti. Asiaa selvittäneet Kuopion yliopiston tutkijat kertovat, että jonottamisen aika vaihtelee alueittain. Jonoerojen syyt ovat kuitenkin osittain hämärän peitossa. Esimerkiksi Joensuussa kaihileikkaukseen pääsee muutamassa viikossa, kun Etelä-Suomessa joutuu jonottamaan parikin vuotta.

Lääkäri mittaa verenpainetta

Potilaita pidetään terveydenhuollon jonoissa osittain siksi, ettei heille haluta kertoa koko totuutta, arvelevat tutkijat. Kuopiolaistutkijat kertovat jonottamisen syistä ja jonojen alueellisista eroista Lääkärilehdessä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.