Mainos

Terveysvirasto: Raiskattuja ei ole käännytetty

Helsingin terveysvirasto kiistää väitteet, joiden mukaan raiskattuja naisia olisi käännytetty perusteettomasti terveysasemilta.

Helsingin hallintoylilääkäri Jukka Pellinen on pyytänyt kaupungin jokaiselta 31 terveysasemalta selvityksen niiden toiminnasta raiskauksen uhrien kanssa. Pellinen selvitti, miten raiskauksen jälkeen apua terveysasemalta hakemaan tullut henkilö otetaan vastaan, ja millaisiin ohjeisiin henkilökunta tukeutuu.

-Yhtään tapausta ei ole ilmennyt, jossa väitettyjä käännytyksiä olisi tapahtunut, Pellinen sanoo.

Helsingin terveysvirasto teki selvityspyynnön viime viikolla sen jälkeen, kun STT:n uutisoi raiskauskriisikeskus Tukinaisen psykologin väitteet. Hänen mukaansa raiskattuja naisia on parin viime vuoden aikana käännytetty terveyskeskusten ovilta.

Toiminnanjohtaja: Valituksia myös muualta maasta


Raiskauskriisikeskus Tukinaisen toiminnanjohtajan Kristiina Valkama pitää selvityksen tekemistä asiallista. Hän ei kuitenkaan halua kiistää Tukinaisen asiakkaiden, eli raiskattujen naisten kertomuksia käännytyksistä.

-On vaikea kuvitella, mistä useiden naisten kertomukset olisi sitten keksitty. Työntekijämme ovat kuulleet käännytyksistä satunnaisesti parina viime vuonna, mutta enenevässä määrin viime aikoina, Valkama kuvailee.

Toiminnanjohtaja korostaa, että kysymys ei ole ollut pelkästään helsinkiläisistä tapauksista, vaan kertomuksia on tullut muualtakin. Valkaman mukaan raiskauskriisikeskus aikoo ottaa asian uudestaan esiin, jos vastaavia tapauksia tulee jatkossa vastaan.

Tukinainen on valtakunnallinen järjestö, joka antaa tukea seksuaalisesta väkivallasta ja hyväksikäytöstä selviytymiseen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.