Mainos

Thaimaan pedofiliajutusta 11 vuotta vankeutta

Uhrit olivat rikoksen tekohetkellä 12-13 vuotiaita poikia. Tuomio tuli yli 160 seksuaalirikoksesta. Kaikkiaan tapauksia oli noin 450, mutta osa ehti vanhentua rikosoikeudellisesti.

Kouvolan käräjäoikeus on langettanut kovan tuomion Thaimaan pedofiliajutussa. 43-vuotiaan kuusankoskelaismiehen saama tuomio on 11 vuotta vankeutta.

Mies sai tuomionsa yhteensä 160:sta seksuaalirikoksesta, joista kaikki yhtä lukuunottamatta tehtiin Thaimaassa. Korvattavaksi määrättiin 3000 euroa, mikä liittynee juuri Suomessa tehtyyn rikokseen.

Oikeus tuomitsi miehen käyttämän rikoksentekovälineistön menetettäväksi valtiolle. Tietokone, televisio, kaksi videokameraa, web-kamera, 130 videokasettia, 281 cd-levyä ja 13 dvd-levyä kertovat toiminnan laajuudesta.

Rikosnimikkeistö rankka

Tuomiolauselman rikosten lukumäärät ovat rankimmat Suomessa seksuaalirikosten kohdalla koskaan käsitellyistä.

Tuomion taustalla on muun muassa 19 lapsen törkeää hyväksikäyttöä, 47 lapseen kohdistuvaa haureutta ja 73 seksuaalipalveluiden ostamista nuorelta. Näiden lisäksi tuomiossa on muun muassa 21 lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä.

Rikosten uhrit olivat tekoaikaan pääosin 12-13 vuoden ikäisiä poikia. Kuusi pojista oli enintään kymmenen vuoden iässä. Oikeudessa käsitellyt teot ajoittuivat 8.12.1995 ja kuluvan vuoden tammikuun väliselle ajalle.

Oikeus korosti tekojen vakavuutta

Kouvolan käräjäoikeus vakuuttui päiväkirjamerkintöihin, videotallenteisiin ja tuomitun kuulemiseen perustuvasta näytöstä.

Esimerkiksi tarkat päiväkirjamerkinnät palvelivat oikeuden mielestä kuusankoskelaismiehen rikollista toimintaa myös tulevien matkasuunnitelmien osalta.

Käräjätuomari Hannele Varpilan perusteluissa korostettiin lasten suurta lukumäärää sekä tekojen vakavuutta, nöyryyttävyyttä ja vaarallisuutta. Lasten toimimista prostituoituina ei oikeuden mielestä voi myöskään pitää lieventävänä seikkana, sillä lasten ei voida katsoa omasta tahdostaan ja tietoisina seurauksista suostuvan seksuaalisiin tekoihin.

Oikeus katsoi tuomitun syyllistyneen tekoihin tahallisesti ja erittäin määrätietoisesti. Tekotapojen todettiin myös olleen joissain kohdin lapsia erityisesti nöyryyttäviä.

Aineisto salaista 40 vuotta

Keskusrikospoliisin tutkijat pääsivät tuomitun jäljille kansainvälisen yhteistyön kautta. Mies oli ennen pidätystä yhdessä belgialaisen pedofiliasta syytetyn miehen kanssa Thaimaassa.

Tuomittu pidätettiin Helsinki-Vantaan ja belgialainen Frankfurtin lentokentällä tammikuussa. Mies teki Thaimaahan kaikkiaan 26 matkaa. Matkat alkoivat päiväkirjamerkintöjen mukaan vuonna 1989. KRP:n mukaan miehellä ei ollut entuudestaan minkäänlaista rikoshistoriaa.

Poliisin esitutkinta paljasti miehen kiinnijäämisen yhteydessä, että hyväksikäyttötapauksia on ollut kaikkiaan noin 450. Osa niistä on kuitenkin rikosoikeudellisesti vanhentunut.

Kouvolan käräjäoikeus käsitteli Suomen rikoshistorian raskainta seksuaalirikosjuttua suljetuin ovin. Oikeudenkäyntiaineisto on julistettu salaiseksi 40 vuodeksi.

Tuomiot lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kiristyivät käräjäoikeuksissa

Lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö-rikosnimikkeellä käräjäoikeuksissa käsiteltyjen juttujen määrä laski hieman viime vuonna edellisvuodesta. Tuomioiden keskimääräinen pituus nousi samaan aikaan muutamalla kuukaudella.

Tilastokeskuksen mukaan käräjäoikeudet langettivat viime vuonna 26 tuomiota lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Näistä 24:ssä tapauksessa langetettiin ehdotonta ja kahdessa ehdollista vankeutta.

Ehdottomien tuomioiden keskipituus viime vuonna oli 37,1 kuukautta. Hylättyjä syytteitä oli viisi. Vuonna 2003 käräjäoikeuksissa syytettiin kaikkiaan 32:a henkilöä lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Heistä 29 sai ehdottoman ja kolme ehdollisen tuomion. Ehdottomien vankeustuomioiden pituus toissa vuonna oli 32,4 kuukautta. Neljä syytettä hylättiin ja yksi raukesi.

Rankkoja tapauksia ennenkin

Lahden käräjäoikeus langetti kuluvan vuoden toukokuun lopussa 59-vuotiaalle miehelle seitsemän vuotta vankeutta paristakymmenestä törkeästä tai tavallisesta lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä ja niiden yrityksistä.

Rangaistusta kovensivat miehen aiemmat seksuaalirikostuomiot sekä tekojen suunnitelmallisuus. Samalla hänen omaisuutta määrättiin takavarikkoon 120 000 euron arvosta, mikä kattaa korvaukset korkoineen. Suurin osa korvauksista menee uhrina olleille pojille.

Maaliskuussa 1989 kaksi itähelsinkiläistä kahdeksanvuotiasta tyttöä surmanneen Veikko Jammu Siltavuoren tapaus lienee tunnetuin. Siltavuori vapautui vankilasta 31.1.2000 istuttuaan 11 vuotta 15 vuoden tuomiostaan. Hänet siirrettiin pakkohoitoon Niuvanniemen sairaalaan Kuopioon. Siltavuori tuomittiin aikanaan täyttä ymmärrystä vaille tehdyistä kahdesta murhasta ja lapsenryöstöstä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.