Mainos

Thaipoimijat lähtevät kotiin, kun saavat marjarahansa

Thaimaalaiset marjanpoimijat palaavat lakimiehensä mukaan kotimaahansa, kun saavat marjarahansa. He majoittuvat vielä Suolahden työttömien yhdistyksen tiloissa Äänekoskella, mutta siirtyvät lähiaikoina Äänekosken seurakunnan majoitukseen.

– He olisivat halunneet jatkaa poimimista, mutta Ber-Ex irtisanoi sopimuksen, sanoo lakimiesavustaja Ville Hoikkala.

Avustajan mukaan poimijat saivat marjafirmalta 50 euron viikkorahaa, eivät maksua poimimistaan marjoista. Heille tuli Ber-Exin kanssa riitaa siitä, mitä marjoista pitää maksaa ja mitkä ovat oheiskulut.

Anteeksipyyntö marjayrittäjälle

Poimijoiden lakimies pyytää kuitenkin marjayrittäjältä anteeksi, että tämä on leimattu rikolliseksi.

Hoikkalan mukaan poimijat ja heidän edustajansa eivät ole missään vaiheessa sanoneet poliisille, että toimitusjohtaja olisi henkilökohtaisesti syyllistynyt mihinkään lainvastaiseen.

Lakimiehen mukaan rikollinen toiminta on tapahtunut Thaimaassa.

Syyttäjä on päättänyt, että esitutkinta ihmiskaupasta päätetään.

Yrittäjä: Thaipoimijat saavat rahansa, kun aktivistit poistuvat

Thaimaalaiset saavat marjapalkkionsa, kun aktivistit poistuvat, sanoo marjafirma Ber-Exin toimitusjohtaja Kari Jansa. Hänen mukaansa aktivistit ovat aiheuttaneet poimijoille suurta vahinkoa.

Ber-Exin toimitusjohtajan mukaan yritys neuvottelee Thaimaan Helsingin-edustuston kanssa, kuinka asiassa tulee toimia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.