Mainos

Thaipoimijat lähtevät tänään kotimaahansa velkaisina

Viimeiset marjayritys Ber-Exin kanssa riitautuneet thaipoimijat palaavat kotimaahansa tänään. Poimijoiden avustajien mukaan kaikki 50 poimijaa jäivät Suomen-matkastaan tappiolle.

Ber-Exin toimitusjohtaja Kari Jansa on tilanteesta pahoillaan. Hän uskoo, että thaipoimijat olisivat jääneet työstään voitolle, jos he eivät olisi keskeyttäneet poimintaa syyskuussa.

Thaimaalaisten viisumien voimassaoloaika päättyy tänään.

MTV3 Uutiset kertoi toissapäivänä, että esimerkiksi Banuen Wantongin kolmihenkinen perhe otti velkaa noin 10 000 euroa päästäkseen Suomeen, mutta ansiot eivät riitä takaisinmaksuun.

Suomen ja Thaimaan hallitukset käyvät nyt neuvotteluja thaimaalaisten työoloista. Suomen työ- ja elinkeinoministeriö sekä ulkoasiainministeriö alkavat selvittää ulkomaalaisten työskentelyolosuhteita. Ministeriöt ovat asettaneet selvitysmiehen pohtimaan tilannetta.

Kaikkiaan Suomeen tuli tänä kesänä 11 000 ulkomaista marjanpoimijaa. Metsämarjojen kerääjiä oli 3 000, joista viitisenkymmentä ajautui ongelmiin työnantajansa kanssa.

Thaimaalaiset pitävät itseään palkansaajina, työnantajat yrittäjinä. Poimijat haluaisivat säälliset työolot ja -ansiot riippumatta satovaihteluista.

(MTV3 - STT)

Katso MTV3 Uutisten uutinen thaipoimijoista (9.10.2013)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.