Mainos

THL:n raportti: Suomalaiset voivat hyvin taantumasta huolimatta

Suomalaisten hyvinvointi ja elämänlaatu ovat pysyneet hyvänä viimeisen kymmenen vuoden aikana, selviää Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen raportista. Sosioekonomiset terveys- ja hyvinvointierot ovat kuitenkin yhä suuret.

Joka neljäs vuosi, vaalikauden päätteeksi julkaistava raportti perustuu keväällä 2013 tehtyyn laajaan kyselytutkimukseen.

Tutkimuksen mukaan suomalaisten toimeentulo-ongelmat eivät ole lisääntyneet pitkään jatkuneen taantuman takia. Raportissa todetaankin, että suureella taantumalla on ollut yllättävän vähän vaikutusta väestön hyvinvointiin. Yhdeksi syyksi esitetään sitä, että työttömyys on kasvanut hitaasti eikä ole lähtenyt jyrkkään nousuun 1990-luvun laman tapaan.

Lisäksi jotkut voivat kokea taantuman tervetulleena oravanpyörän hidastumisena ja materiaalisen arvomaailman pehmentäjänä, raportissa todetaan.

Myöskään yksinäisyys ei yleisen käsityksen vastaisesti ole lisääntynyt. Eniten yksinäisyyttä kokevat työttömät, köyhät, työkyvyttömät ja iäkkäät. Nuorilla yksinäisyys liittyy syrjäytymisen riskiin. Yksinäisyyden riskiryhmässä ovat myös 85 vuotta täyttäneet, etenkin miehet.

Tutkimustulosten mukaan kansalaiset eivät koe hyvinvointivaltion olevan kriisissä ja sen kannatus on vankka. Yksityisten palveluiden kannatus on pudonnut kymmenen vuoden takaisesta selvästi.

Yhä useampi katsoo, että kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on kasvanut liian suureksi. Lähes 90 prosenttia pitää nykyistä sosiaaliturvan tasoa sopivana tai liian matalana.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.