Mainos

Tielaitosuudistus etenee eduskunnassa

Tielaitoksen jakaminen ja muuttaminen osin liikelaitokseksi on edennyt eduskunnassa, kun liikennevaliokunta sai valmiiksi mietintönsä hallituksen esityksestä. Kiistoja myös hallitusrintaman sisällä herättänyt esitys hyväksyttiin valiokunnassa lopulta lähes yksimielisesti.

Tielaitoksen työkone, logo kyljessä

Liikennevaliokunnan mietinnössä arvioidaan hallituksen esitystä varsin kriittiseen sävyyn. Asiaan liittyy valiokunnan mielestä monta epävarmuustekijää. Valiokunta ihmettelee esimerkiksi, mistä hallituksen markkinoima 300-400 miljoonan kustannusten säästö oikein tulee, kun pyynnöistä huolimatta kukaan ei ole pystynyt sitä yksilöimään.

Paljon keskustelua aiheutti myös henkilöstön asema. Valiokunta ehdottaakin lain saatteeksi lausumaa asiasta. Ehdotuksen mukaan eduskunta edellyttäisi, että henkilökuntaa ei lomauteta, irtisanota eikä pakkosiirretä työssäkäyntialueelta toiselle siirtymäkauden aikana. Lisäksi työtä vaille jäävää henkilöstöä varten vaaditaan erityistä ohjelmaa siitä, miten heitä voitaisiin sijoittaa muulle julkiselle lohkolle. Siirtyville henkilöille halutaan samat palvelussuhteen ehdot kuin ns. vanhoilla työntekijöillä.

Liikennevaliokunta ehdottaa myös viittä muuta lausumaa. Se haluaa mm. itselleen vuosittain raportin tiehallinnon muutoksen etenemisestä ja siirtymäajan jälkeen selonteon koko eduskunnalle.

Valiokunta kuuli asian käsittelyn aikana lähes neljääkymmentä asiantuntijaa. Työpaikkojen puolesta pelkäävät henkilöstöjärjestöt ovat vastustaneet tielaitoksen jakamista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.