Mainos

Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinto Kiinan yhden lapsen politiikasta kertoneelle

Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saa toimittaja Mari Manninen teoksestaan Yhden lapsen kansa. Se kertoo Kiinassa 35 vuotta voimassa olleesta laista, jonka mukaan perheet saivat tietyin poikkeuksin hankkia vain yhden lapsen.

Politiikan seuraukset ovat olleet raskaat, ja ne näkyvät Kiinassa yhä joka päivä. Manninen on koonnut kirjaansa joukon tositarinoita, jotka käsittelevät yhden lapsen politiikan toteutumista käytännössä erilaisissa perheissä.

Pekingissä asuva Manninen kertoo , että kaikkiaan kirjaprojekti vei työaikaa vuoden. Vaikeaa oli löytää esimerkiksi haastatteluun suostuva kiinalainen perhesuunnitteluviranomainen, mutta lopulta sekin onnistui.

– Oli aika haastavaa kirjoittaakin. Yhden lapsen politiikka kaikkine hallinnollisine kiemuroineen on aika mutkikasta, mutta halusin kuitenkin kirjoittaa helppolukuista tekstiä.

Tieto-Finlandia-palkinnon suuruus on 30 000 euroa.


Ääneen kirjassa pääsevät esimerkiksi liikaa lapsia saanut äiti, valtiollisten työpaikkojen vuoksi puolison raskaudenkeskeytyksen kokenut mies ja 56-vuotiaana kaksoset synnyttänyt nainen. Manninen sanoo, ettei sensuroinut tekstiään millään tapaa. 

– Mutta kyllähän Kiinasta kirjoittaessaan pitää aina ajatella sitä, voiko tekstistä olla seurauksia haastateltaville.

Suurin osa paikallisista haastateltavista esiintyy teoksessa omalla nimellään, mutta osan nimi on muutettu joko heidän itsensä toiveesta tai Mannisen päätöksellä. Kirjailijan mukaan moni kirjan henkilöistä myös kampanjoi Kiinassa oman asiansa puolesta ja haluaa sille julkisuutta.

Yhden lapsen politiikka on nyt jo historiaa, sillä Kiina siirtyi virallisesti kahden lapsen politiikkaan tämän vuoden alussa. Koska politiikkaa oli höllen­netty vuosien saatossa jo aiemmin, tiukimpien sääntöjen piirissä oli vuonna 2007 enää reilu kolmasosa kiinalaisista.

Toimittajana työskentelevä Manninen on julkaissut hiljattain myös keittokirjan Suomalaisia sieniruokia kiinalaisella otteella. Teos on kirjoitettu yhdessä Ina Ruokolaisen kanssa. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.