Mainos

Tietokonevika aiheutti mokia - sääennusteet pahasti pielessä

Ilmatieteen laitoksen sääennusteissa on luvattu tänä talvena liiankin kireitä pakkasia. Sääpalvelun päällikkö Juhana Hyrkkänen kertoo, että syy piilee kylmässä talvessa ja sääennusteissa käytetyissä tietokonemalleissa.

- Tämä on kylmiin talviin liittyvä hankaluus, sillä sään ennustamisen lainalaisuudet ovat aivan erilaiset, Hyrkkänen sanoo.

Sanomalehti Keskisuomalainen kertoi eilen, että esimerkiksi Äänekoskella mittari oli viikonloppuna kymmenkunta astetta pakkasella ennustetun yli 20 asteen sijasta. Hyrkkäsen mukaan ennusteet kuvaavat alueen keskimääräisen sään melko hyvin, mutta paikalliset vaihtelut voivat olla suuria etenkin kylminä talvina.

- Säämallien on vaikea ennustaa tarkasti paikallisia vaihteluja. Heti kun pilvipeite repeilee ja tuuli tyyntyy, lämpötila saattaa sukeltaa yhtäkkiä.

Ilta-Sanomat kertoo, että Ilmatieteen laitoksen ennusteet ovat menneet pahasti pieleen tietokonevian takia. Virheellinen tietokonemalli on ennustanut liian kylmiä lukemia pakkasilla - heitot ovat olleet jopa 10 asteen luokkaa.

Vika on Englannin Reddingissä sijaitsevassa keskuksessa, ja se on piinannut Ilmatieteen laitosta koko talven.

Miten ennusteisiin voi talvisin luottaa?

- On hyvä huomioida, että maaston muodot vaikuttavat paljon lämpötilaan. Jos taas pilvipeite rakoilee, lämpötila alkaa jäähtyä nopeasti, Hyrkkänen sanoo.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.