Mainos

Tietotekniikan neuvotteluissa sopu vielä kaukana

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimusneuvottelut on lopetettu toistaiseksi. Työntekijäliitto Erto on tyytymätön työnantajapuolen tarjoamaan palkkojen neljän prosentin yleiskorotukseen.

Neuvottelut tietotekniikan palvelualan työehtosopimuksesta ovat keskeytyneet. Neuvottelut lopetettiin yöllä osapuolten todettua, ettei sopy synny.

Työntekijäpuolen mukaan työnantajien tarjoama runsaan neljän prosentin yleiskorotus kahden vuoden aikana on pahasti alakanttiin. Yhteisymmärrykseen sen sijaan päästiin sopimuksen tekstikysymyksistä sekä yrityskohtaisten palkankorotusten toteutustavasta.

Työntekijöitä edustavan Toimihenkilöliitto Erton puheenjohtaja Tapio Huttula sanoo, että he ovat omasta puolestaan valmiita jatkamaan neuvotteluita vielä ennen lomia, jos työnantajapuolen Teknologiateollisuus niin haluaa.

Tietotekniikan palvelualan sopimuksen piiriin kuuluu noin 40 000 työntekijää.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.