Mainos

Tietyömaalla poltettiin kolme maansiirtoautoa

Viime yönä tehdystä tihutyöstä aiheutui 70 000 euron vahingot.

Kolme maansiirtoautoa kärsi pahoja palovahinkoja viime yönä 3-tien rakennustyömaalla Nokialla.

Poliisin mukaan autot oli sytytetty tuleen palavalla nesteellä. Teosta aiheutui noin 70 000 euron vahingot. Autot oli sytytetty yöllä kello 2:n tienoissa. Ne oli pysäköity työmaa-alueelle Pitkäniemen risteyksen pohjoispuolelle. Tuli tuhosi autojen hytit. Tihutyöntekijät olivat yrittäneet polttaa yhteensä viisi ajoneuvoa, mutta kaksi autoista ei syttynyt.

Nokian poliisi tutkii tekoja törkeinä vahingontekoina ja niiden yrityksinä. Poliisi pyytää asiasta jotain tietäviä tai tapahtumapaikalla havaintoja tehneitä ilmoittamaan tietonsa Nokian poliisin numeroon 03-31354230.

Aikaisemmin poliisi on joutunut selvittelemään muun muassa 1990-luvun lopulla useita eteläisen Suomen moottoritietyömailla tehtyjä vastaavan tyyppisiä tuhotöitä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.