Mainos

Tiilikainen ei lähde keskustan puheenjohtajakilpaan

Kansanedustaja Kimmo Tiilikainen ei lähde tavoittelemaan keskustan puheenjohtajuutta.

Tiilikainen sanoo sanomalehti Etelä-Saimaassa punninneensa päätöstä jonkin aikaa. Tiilikainen uskoo vaikutusmahdollisuuksiensa paranevan, kun hän ei ole sidottu puheenjohtajakilpaan.

- Kun en tavoittele johtotehtäviä, se antaa vapautta puhua puolueen asiasisällöistä ja tulevaisuudesta.

Hän toteaa, että keskusta tarvitsee merkittävää uudistamista johtohenkilöiden osalta.

Tiilikainen on keskustan toisen kauden kansanedustaja. Hän on myös toiminut ympäristöministeri Paula Lehtomäen äitiysloman sijaisena.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.