Mainos

Tiilikainen: Hyvä, että Suomi käyttää vahvaa ääntä Euroopan puolustusasioissa

Suhtautuminen ajatukseen EU:n yhteisestä armeijasta jakaa Suomen poliittista johtoa. Aihe nousi puheenaiheeksi jälleen viikonloppuna.

Sekä Kokoomuksen että Keskustan johdossa kannatetaan joko armeijaa itsessään tai ainakin materiaalitakuita, samoin SDP:lle kelpaa sotilaallinen yhteistyö EU:n sisällä.

Perussuomalaisten johdosta taas EU-armeija ei saa kannatusta.

 Ajatuksen takana seisovat mm. EU komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ja presidentti Sauli Niinistö.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen kommentoi MTV Uutisille, että Juncker näyttää asiassa suuntaa, mihin olisi hänen mielestään järkevää mennä.

-Eli tiivistää tätä nyt jo käynnissä olevaa puolustusyhteistyötä. Päästäänkö sitten tulevaisuudessa yhteispuolustukseen asti jää nähtäväksi, mutta komission puheenjohtajan tehtävä on näyttää suuntaa eteenpäin, toteaa Tiilikainen

Tiilikaisen mukaan eurooppalainen puolustus rakentuu EU:n ympärille sen tarkoituksena on täydentää Natoa eikä niinkään luoda sille vaihtoehtoa

-Natoa johtaa Yhdysvallat. Kuinka pitkään Yhdysvallat on sitoutunut Euroopan puolustukseen ja kuinka kauan tässä kasvavassa liittokunnassa säilyy yhteinen tahtotila, pohtii Tiilikainen.

Tiilikaisen mielestä on hyvä, että Suomi näyttää asiassa omalta osaltaan suuntaa.

-Presidentti Niinistö on jo kampanja-aikanaan puhunut eurooppalaisesta puolustusyhteistyöstä ja tämä on Suomelle Naton ulkopuolisena maana tärkeä hanke. Ihan hyvä että suomesta tulee ehdotuksia ja käytetään vahvaa ääntä tässä keskustelussa, kommentoi Tiilikainen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.