Mainos

Tilastot paljastavat: Vähälumisia jouluja on ollut ennenkin

Missään päin Suomea ei tarvitse vielä sanoa hyvästejä runsaslumisille jouluille.

– Ihan hyvin seuraavalla ja sitä seuraavalla vuosikymmenellä voi tulla runsaslumisia talvia, kertoo erikoistutkija Heikki Tuomenvirta Ilmatieteen laitokselta.

Useiden ilmastomallien mukaan keskimääräistä runsaslumisempia talvia on yhä luvassa. Niitä tulee silloin tällöin ainakin tämän vuosisadan loppuun saakka.

Ilmaston lämpeneminen kuitenkin lisää vähälumisia talvia. Etenkin joulun ajan lumisuus on ennen pitkää uhattuna, sillä lumi tulee nykyistä myöhemmin. Se myös sulaa aiemmin keväällä.

Pohjois-Suomessa muutosta ei välttämättä huomaa vuosikymmeniin, Tuomenvirta kertoo. Ilmastonmuutos nimittäin lisää sateita. Niistä yhä suurempi osa tulee vetenä, mutta myös lunta tulee nykyistä enemmän.

Mustia jouluja ollut ennenkin

Suurimmassa osassa maata joulut ovat nykyäänkin välillä lumettomia tai vähälumisia. Ilmatieteen laitoksen mukaan Helsingissä keskimäärin kaksi kolmasosaa jouluista on valkoisia, lounaissaaristossa puolet.

STT kävi läpi Ilmatieteen laitoksen keräämät jouluaaton lumensyvyystiedot vuosilta 1961–2012. Lumen syvyyttä on mitattu yli parissakymmenessä kohteessa eri puolilla Suomea.

Ainoastaan pohjoisimmalla mittauspisteellä Sodankylässä on joka joulu ollut yli 10 sentin lumipeite. Esimerkiksi Rovaniemellä lunta on välillä ollut vain muutamia senttejä.

Etelässä on joskus ollut jopa korkeampia joulukinoksia kuin pohjoisessa. Jouluaattona 1965 Vantaalla mitattiin melkein 80 sentin korkuinen lumipeite, yli 15 senttiä korkeampi kuin yhtenäkään jouluna Sodankylässä.

Etelän lumisuus johtuu merestä tulevasta kosteudesta ja "rannikon sateita lypsävästä vaikutuksesta", Tuomenvirta kuvailee.

Joulua vietetty kevätsäässäkin

Pakkasta kaikkialla maassa on ollut joulunpyhinä vain kolmesti, viimeksi vuonna 1995.

– Helsingissä on melkein fifty-fifty, että päivän ylin lämpötila nousee nollan yläpuolelle. Sodankylässä sellainen on aika harvinainen tilanne, puhutaan jo kerrasta kymmenessä vuodessa. Ahvenanmaalla on todennäköistä, että vuorokauden ylin lämpötila olisi plussan puolella, kertoo meteorologi Asko Hutila Ilmatieteen laitokselta.

Lämpimin joulusää oli vuonna 2011. Silloin Kemiönsaarella ja Maarianhaminassa oli tapaninpäivänä kymmenisen lämpöastetta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.