Mainos

Timo Laaninen keskustan puoluesihteerikisaan

Suomenmaan päätoimittaja Timo Laaninen ilmoittautui tänään odotetusti keskustan puoluesihteerikisaan. Laaninen ei suostu moittimaan sanallakaan nykyistä puoluesihteeriä Jarmo Korhosta.

- Keskustelu on mennyt aivan hakoteille - yhtä miestä haukutaan ja kehutaan. En ole kenenkään vastaehdokas. Olen myötäehdokas keskustan puolesta.

Laaninen kuitenkin myöntää, että vaalirahoitus karkasi jossain vaiheessa puoluetoimiston käsistä.

- Jälkikäteen voidaan arvioida kriittisesti, että vaalirahojen kerääminen ulkoistettiin tarpeettomasti.

Laanisen mielestä vaalirahakeskustelussa on mennyt kuitenkin mittakaava pahasti sekaisin.

- Valtaosa vaalirahoituksesta on julkista rahaa. Keskustan vaalirahoista noin 9 miljoonaa on veronmaksajien rahaa. Ulkopuolisen rahan merkitys ei ole ratkaiseva.

- Eikä puoluesihteerin tärkein tehtävä ole rahan keruu vaan aatteesta ja ohjelmasta huolehtiminen. Jos ne on pielessä ei sillä rahallakaan mitään tee.

Laaninen myöntää, että rahan keruussa hän on vasta-alkaja.

- Näissä oloissa se saattaa olla vahvuuskin.

Merisalon kanssa Facebook-kavereita

Laaninen kertoo tavanneensa myös kohuliikemies Arto Merisalon. Puoluesihteeri Korhonen oli toivonut vaalirahoituspalaveria Kesärantaan. Pääministerin virka-asunnolla järjestettiin tapaaminen tammikuussa 2007 ja toukokuussa samana vuonna uudestaan.

- Toukokuussa kättelin pihamaalla vieraita. Muuten ollaan Merisalon kanssa vain Facebook-kavereita.

Laaninen valittaa, että puolueen ilmapiiri on huono.

- Meillä on nyt kaikilla tasoilla aivan liikaa pahaa oloa ja epäluottamusta. On jännitteitä eduskuntaryhmän ja puoluetoimiston välillä. Kielteinen lööppijulkisuus on saanut monet keskustalaisetjopa arastelemaan puoluekantansa kertomista. Eräs vantaalainen kepu-vaikuttajakin vie roskapussinsa ulos pimeän aikaan, ettei tarvitse keskustella politiikasta.

- Nyt tarvitaan uusi alku. Pöytä on puhdistettava viimeistään Lahden puoluekokouksessa. Puretaan pettymykset ja paha olo viimeistään Lahdessa, Laaninen sanoo.

55-vuotias Laaninen on ollut puolueen johdon luottomies ja avustaja 90-luvun alusta lähtien. Hän on olltu pääministerin erityisavustaja ja luotettu salkunkantaja Esko Ahosta lähtien ja nähnyt myös niin Anneli Jäätteenmäen kuin Matti Vanhasenkin ylä- ja alamäet.

(MTV3)

Katso Matti Maunun juttu

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.