Mainos

Timo Soini Hjallikselle: Kristittyjen ei pidä hävetä kristittynä olemistaan

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kokee, että hänellä on parantamisen varaa liikkumisessa kansan parissa. Tänä viikonloppuna Soini aikoo petrata tilannetta kristillisessä vapputilaisuudessa Helsingissä.

Hjallis Harkimon vieraana MTV3:lla tänä iltana vieraillut puoluejohtaja ja ulkoministeri Timo Soini kertoo, että ulkoministerin työt vievät häneltä jo niin paljon aikaa, että hän ehtii kansan pariin enää lähinnä viikonloppuisin.

Nyt vappuna hän aikoo puhua kristittyjen tilaisuudessa Helsingissä suomalaisesta rukouksesta.

– Ajattelen niin, että jos kristityt pyytävät, minä uskallan sinne mennä ja sanoa pari myönteistä sanaa lähimmäisestä. Ei se ole mikään julistuksen paikka, mutta ei kristittyjen pidä myöskään hävetä sitä, että he ovat kristittyjä, Soini toteaa.

– Lukaisenpa siellä muun muassa meidän entisen presidenttimme Kyösti Kallion rukousta silloin kohtalonvuosina, Soini paljastaa.

Soinin mukaan perinteisissä vapputilaisuuksissa puhuvat perussuomalaisten puolesta tänä vuonna muut kuin hän.

– Olen itse pitänyt jo aika monta poliittista vappupuhetta. Olisi sellainen varmaan voinut olla ohjelmassa nytkin, mutta tänä vuonna Suomen Pankin edessä puhuvat Sampo Terhot ja Jussi Niinistöt. Mutta kyllä minä sinnekin voin vielä keritä. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.