Mainos

Timo Soini Ylelle: Elämme levottomassa Euroopassa

Ulkoministeri Timo Soinin mukaan Münchenin tapahtumat tuntuvat erityisen voimakkailta, sillä Euroopan maissa on nähty viime aikoina useita veritekoja.

Kun tämän yhdistää Turkin tilanteeseen, tuntuu siltä, että elämme levottomassa Euroopassa, Soini sanoi Yleisradion erikoislähetyksessä.

Soini kertoi, että ulkoministeriöön tehtiin satakunta matkustusilmoitusta lisää, kun uutiset iskusta kiirivät ihmisten korviin.

Soinin mukaan tämä on hyvä asia, sillä se helpottaa ihmisten tavoittamista ja tiedonvälitystä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.