Mainos

Tiukka taloustilanne vaikuttaa jo hautajaisiinkin: "Vaatimattomia ovat kukatkin tänä päivänä"

Vähemmän hautajaisvieraita, edullisin arkku ja vaatimattomat kukat. Hautajaisiin käytetään nyt rahaa vähemmän kuin ennen, kertovat alan asiantuntijat.

– Kyllä se näkyy siinä, että rahaa ei käytetä samalla tavalla kuin aikaisemmin on käytetty. Valinnat ovat sellaisia säästövalintoja, kertoo toimitusjohtaja Jussi Rasa Hautaustoimisto Biederistä.

Moni kysyy hautaustoimistolta ensimmäisenä halvinta arkkua.

– Lähdemme liikkeelle edullisimmasta mallista, mutta sitten tarjoamme muita vaihtoehtoja, jos niin halutaan. Aika monella on selvä näkemys siitä, millaisen arkun haluaa.

Kukat ”suhteellisen vaatimattomia”

Kukkalaitteet ovat jo kauan sitten ohittaneet perinteiset seppeleet. Kaksi suosituinta hautajaiskukkaa ovat yhä valkolilja ja kalla.

– Osalla on toivomuksia liittyen vainajan persoonaan ja omiin mieltymyksiin, mutta suhteellisen vaatimattomia ovat kukatkin tänä päivänä, Jussi Rasa sanoo.

Myös Haagan seurakunnan kirkkoherra Marja Heltelä on huomannut muutokset kukkalaitteissa.

– Olen ollut vaikka kuinka monissa hautajaisissa, joihin on tuotu saaristosta tai tutun kotipaikan pihalta itse omat kukat paitsi pöydälle myös arkunkanteen, Heltelä kertoo.

Tuhkaus edullisempi vaihtoehto

Pääkaupunkiseudulla ja monissa muissa eteläisen Suomen kaupungeissa jo reilusti yli puolet vainajista tuhkataan. Helsingin Hietaniemen hautausmaan kappeleissa siunatuista vainajista jopa noin 94 prosenttia.

– Tietysti se säästää tilaa – metri kertaa kaksi arkkupintatasolle mahtuu aika monta uurnaa – ja tietysti hintataso on aika paljon edullisempi, sanoo Hietaniemen hautauskappelin vahtimestari Hannu Aho.

Suomen Hautaustoimistojen Liiton puheenjohtaja Kyllikki Forsius kertoo hautaustoimistojen palveluiden kustannusten olevan keskimäärin 1500 euroa. Samalla hän muistuttaa hautapaikkojen hinnoista.

– Pääkaupunkiseudulla arkkuhaudasta voi joutua maksamaan seurakunnalle jopa pari tuhatta euroa. Tuhkahaudasta halvimmillaan noin kaksisataa euroa, Forsius sanoo.

Tuhkahautaus on ohittanut arkkuhautauksen Helsingin, Espoon, Turun ja Tampereen hiippakunnissa. Vähiten tuhkahautauksia on Oulussa.

Saattajat läheisiä perheenjäseniä

Ainakin pääkaupunkiseudulla ja kaupungeissa pienet hautajaiset ovat yhä yleisempiä.

– Paljon on hiljaisia hautajaisia. Ainakin se on vähentynyt, että hautajaisista ilmoitetaan julkisesti lehdessä. Hyvin usein tiedetään, ketkä tulevat hautajaisiin, kirkkoherra Marja Heltelä kertoo.

– Meillä on pieniä tilaisuuksia. Pari vuotta sitten laskin vanhan kappelin saattoväen keskiarvon vuodessa, se taisi olla 26 ihmistä. Kyllä tällaiset pienet tilaisuudet tuntuvat olevan ainakin täällä Hietaniemessä vallalla. Ehkä ihmiset ovat vähän tarkempia rahan kanssa, sanoo vahtimestari Hannu Aho.

– Kymmenen ja kahdenkymmen saattajan välillä on aika tyypillinen luku, mutta on laidasta laitaan. On tapauksia, joissa ei ole saattajia lainkaan ja sitten on isompia tilaisuuksia, kertoo Hautaustoimisto Biederin toimitusjohtaja Jussi Rasa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.