Mainos

"Tiuran pitäisi lyödä kaikki kortit pöydälle eikä pakoilla"

Lahjusrikoksesta epäillyn kansanedustaja Marja Tiuran käytös ihmetyttää politiikan asiantuntijaa.

- Vaikuttaahan se epäilemättä pakoilulta tai ainakin jonkinlaiselta salailuyritykseltä, kommentoi Åbo Akademin tutkimusjohtaja, MTV.n vaaliasiantuntijanakin toiminut Kimmo Grönlund.

MTV:n 45 minuuttia -ohjelma kertoi eilen, että kokoomuksen Tiuraa epäillään lahjusrikoksesta. Tiuraa ei tavoitettu eilen kommentoimaan uutista, eikä hän vastannut lukuisiin soittopyyntöihin. Tänään MTV:n uutiset sai Tiuran kiinni eduskunnan käytävältä.

- Olen sanonut kaiken olennaisen Verkkouutisten haastattelussa, minulla ei ole mitään lisättävää siihen, Tiura vastasi toimittajalle.

Tiura tietää parhaiten

Grönlundin mukaan viime kädessä jokainen poliitikko ja kansanedustaja on omasta toiminnastaan vastuussa.

Hän korostaa, että kukaan ulkopuolinen ei voi vielä sanoa tarkalleen, mistä asiassa on todellisuudessa kyse. Hän huomauttaa kuitenkin, että avoimuus kuuluu demokraattiseen päätöksentekoon.

- Mitä enemmän asioita salaillaan, sitä enemmän syntyy sellainen kuva, että yritetään peitellä jotain. Se toimii aina poliitikkoa vastaan. Koko tämä vaalirahajupakka - ei pelkästään tämä Tiuran uusin tapaus - on omiaan lisäämään kansan epäluuloa poliitikkoja ja politiikkaa kohtaan.

Grönlundin mielestä Marja Tiuran olisi nyt järkevintä lyödä kaikki kortit pöydälle.

- Tietysti, jos näiden epäilyjen taustalla on faktapohjaa, niin kaiken paljastaminen ei ole Tiuralle eduksi. Hän ei ehkä edes halua, että kaikki tulisi esille.

Demokratian mainetta pilattu

Vaalirahakohujen jälkeen Tiuran lahjusrikosepäilyt eivät ole omiaan parantamaan kansalaisten luottamusta poliittista järjestelmää kohtaan, korostaa tutkimusjohtaja Grönlund.

Muualla Euroopassa alhainen äänestysinto liittyy usein epäluottamukseen, mutta ei Suomessa.

- Nyt on kyllä pilattu demokratian mainetta puolueen ja eduskunnan toimesta. Meillä Suomessa on perinteisesti ollut luottamus korkealla tasolla muihin Euroopan maihin verrattuna. Suomessa osallistumisen taso on ollut paljon alhaisempi kuin luottamuksen.

Grönlund laskeskelee, että mikäli poliittiset kohut vaikuttavat suomalaisten luottamukseen, voi suomalaisten äänestysprosentti laskea.

Vaalirahajupakan kärsijäksi on aiemmin noussut erityisesti keskusta, mutta myös kokoomuslaisilla on ollut kytkentöjä ainakin Nova Groupin rahoittamaan KMS-yhdistykseen.

- Mikäli Tiuraan kohdistuvat epäilyt osoittautuvat oikeiksi ja hän jää yksittäistapaukseksi, en usko, että se kokoomusta puolueena mitenkään kaataa, Grönlund sanoo.

Kansanedustajan luottamus nähdään viimeistään vaaleissa, eli myös Tiuran kohtalo on lopulta äänestäjien käsissä.

Esimerkiksi Kauko Juhantalo erotettiin aikoinaan valtakunnanoikeuden kautta eduskunnasta. Hänet kuitenkin äänestettiin takaisin.

Ei vain huonoja uutisia

Kohut ja epäilyt eivät välttämättä johda vain kansalaisten epäluuloon ja heikkoihin äänestyslukuihin. Myös positiivisista seurauksista on saatu jo esimerkkejä.

- Vaalirahalainsäädäntö tiukkenee ja myös vapaaehtoinen raportointi lisääntyy. Varmasti myös tällaiset tapaukset, joissa voidaan epäillä lahjuksen ottamisesta tai poliitikkojen epäterveistä kytkennöistä, tulevat vähenemään, ennakoi Grönlund.

Hän uskoo äänestäjien miettivän jatkossa myös entistä tarkemmin, kenelle äänensä antaa.

Grönlund kuitenkin lisää, että Tiura-tapausten kaltaisten juttujen lyhytaikaiset seuraukset ovat väistämättä huonoja.

Katso Eeva Lehtimäen juttu:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.