Mainos

Tohmajärven epidemian syy ei selvinnyt

Yhden hengen vaatineen epidemian syyksi epäillään virusta. Lisätutkimuksia on käynnissä Joensuussa, Kuopiossa ja Helsingissä.

Tohmajärven terveyskeskuksen vuodeosastoa koko viikon piinanneen hengitystietulehduksen syy ei selvinnyt lopullisesti vielä tänäänkään. Limakalvonäytteistä tutkittiin seitsemän tunnetun viruksen osuutta, mutta taudin aiheuttajaa ei löytynyt. Lisätutkimuksia on käynnissä Joensuussa, Kuopiossa ja Helsingissä.

Johtava lääkäri Markku Savola pitää todennäköisenä, että epidemian on aiheuttanut jokin virus, mutta sen nimeä ei vielä tiedetä. Viime yönä 82-vuotias vuodeosaston potilas ehti menehtyä. Savolan mukaan hengitystietulehdus ei ollut kuitenkaan ainoa potilaan kuolemaan johtanut syy.

- Potilas oli vuodeosastolla heikossa kunnossa jo ennen epidemiaa, jonka aiheuttama lisärasitus oli sitten jo liikaa, Savola murehti.

Myös Kiteen Ruppovaarassa sijaitsevassa hoitokodissa 10 henkilöä on sairastunut samanlaisiin hengitystieoireisiin. Sairastuneista kuusi on hoitokodin asukkaita, kaksi hoitajia ja kaksi opiskelijoita. Hoitokotiin on asetettu vierailukielto.

Tohmajärven terveyskeskuksen vuodeosastolla uusia tartuntoja ei ole enää havaittu. Hengitystietulehdukseen on sairastunut tähän mennessä 26 henkilöä, joista 10 on terveyskeskuksen hoitajia. Savolan arvion mukaan ensimmäiset sairastuneet ovat jo tervehtymässä lääkehoidon ansiosta. Epidemia aiheuttaa kuumetta, yskää ja hengenahdistusta. Kaikki sairastuneet on eristetty.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.