Mainos

Toimi Kankaanniemi eroaa kristillisdemokraateista

Kristillisdemokraattien entinen puheenjohtaja ja pitkäaikainen entinen kansanedustaja Toimi Kankaanniemi eroaa puolueesta.

Kankaanniemen mukaan ratkaisun taustalla ovat eduskunnan päätös kasvattaa Euroopan väliaikaisen rahoitusvakausvälineen takauksia sekä hallituksen kaavailema kuntauudistus.

Kankaanniemi pitää mahdottomana myös pysyvän vakausmekanismin hyväksymistä heinäkuussa sovitulta pohjalta.

– Tämä kokonaisuudessaan merkitsee harppausta kohti liittovaltiota. Sitä en voi tukea enkä hyväksyä, kirjoittaa Kankaanniemi blogissaan. Blogikirjoitus julkaistiin tänään Uuden Suomen Puheenvuoro-palvelussa.

Kankaanniemen mukaan päätökseen ei liity henkilöristiriitoja.

Kankaanniemi, 61, toimi kristillisten puheenjohtajana vuosina 1989-95 ja kansanedustajana vuosina 1987-2011. Hän toimii nykyisin Uuraisten kunnanvaltuuston puheenjohtajana.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.