Mainos

Toimihenkilöille syntymässä suurliitto

Neljä STTK:laista ammattiliittoa on yhdistymässä. Suurliiton on määrä aloittaa toimintansa vuoden 2010 alusta.

Hankkeessa ovat mukana Toimihenkilöunioni, pankkialan ammattiliitto Suora, Erityisalojen toimihenkilöliitto Erto ja Mediaunioni. Liittojen hallitukset ovat tiettävästi hyväksyneet suunnitelman yhteiskokouksessaan eilen ja tänään.

Uusi liitto nousisi STTK:n ylivoimaisesti suurimmaksi jäsenliitoksi.

Yhdistymisen valmistelu jatkuu seuraavaksi työryhmissä. Ay-lähteiden mukaan tarkoitus on, että kaikki isot asiat saataisiin ratkaistua ennen kevättä, jolloin liittojen ylimmät päättävät elimet voisivat antaa kokouksissaan yhdistymiselle lopullisen hyväksyntänsä.

Noin 124 000 jäsenen Toimihenkilöunioni edustaa erityisesti teollisuuden toimihenkilöitä ja 31 000 jäsenen Suora pankkialaa. Ertossa on noin 28 000 palvelualoilla asiantuntijatehtävissä työskentelevää jäsentä. Mediaunionin noin 2700 jäsentä ovat asiantuntijoita viestintäaloilla ja niitä lähellä olevilla aloilla.

Myös muissa liitoissa yhdistymisaikeita

Ay-kentässä on vireillä pari muutakin suurta ammattiliitojen yhdistymissuunnitelmaa. Ne ovat osaltaan vastaveto elinkeinoelämän keskusliiton pyrkimyksille koota työnantajien joukot yhä suurempiin kokonaisuuksiin.

Viimeksi viime viikolla kahdeksan EK:n jäsenliittoa perusti yhteistyöjärjestön Palvelualat ry:n. Tavoitteena on muun muassa parantaa liittojen asemia työmarkkinaneuvotteluissa. Liittojen jäsenyritysten palveluksessa on runsaat 210 000 henkilöä. Palkansaajien muut hankkeet löytyvät SAK:n piiristä.

Takkuillen edenneessä Team-hankkeessa ovat mukana Metalliliitto, Kemianliitto, Sähköliitto, Puuliitto, Viestintäliitto ja Rautatieläisten liitto.

Myös kuljetusalan ammattiliitot selvittelevät yhteisen Logistiikka-alan ammattiliiton perustamista. Mukana olisivat Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto, Ilmailualan unioni, Posti- ja logistiikka-alan unioni, Rautatievirkamiesliitto, Suomen lentoemäntä- ja stuerttiyhdistys, Suomen Merimies-Unioni ja Veturimiesten liitto.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.