Mainos

Toimittajalegenda Toivanen kuoli sairauteen

Yleisradion pitkäaikainen toimittaja ja ulkomaankirjeenvaihtaja Erkki Toivanen on kuollut. Asiasta kirjoittaa Yle verkkosivuillaan.

Toivanen kuoli viime yönä kotikaupungissaan Lontoossa vakavan sairauden murtamana. Erkki Toivanen oli kuollessaan 73-vuotias.

Hän oli Suomen tunnetuimpia ja arvostetuimpia toimittajia.

Ylen mukaan Toivanen asui yli 45 vuoden ajan pääosin Lontoossa, mutta hänen äänensä ja kasvonsa tulivat suomalaisille tutuiksi lukemattomista radio- ja televisiojutuista.

Toivanen toimi Yleisradion Lontoon-kirjeenvaihtajana vuosina 1972-1982 ja sen jälkeen Pariisin-kirjeenvaihtajana vuoteen 1987.

Pariisin jälkeen Toivanen siirtyi Eurooppa-aiheiden erikoistoimittajaksi. Hän jäi tehtävästä eläkkeelle vuonna 2001.

Hänen tavaramerkkinsä oli "Täällä Erkki Toivanen, Lontoo".

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.