Mainos

Toimittajan kommentti: Pellehermannit ja yksi Soini

Euroehdokkaat työllistävät puolueita ennen kesälomia.

Ensin vanhat mepit ilmoittautuivat paria poikkeusta lukuun ottamatta ehdokkaiksi. Satu Hassi (vihr.) ja Riikka Pakarinen (kesk.) eivät lähde. Kaikki muut ovat lähtökuopissa.

Sitten tulivat pellehermannit.

Juhani "Tami" Tamminen pyysi kokoomusta kilauttamaan. Heh, heh.

Aiemmin Tami oli keskustaan kallellaan. Nyt kokoomus on lähempänä, siellähän se valta asuu..

Mikäpä siinä, mieshän on MTV3:n valmiiksi lätkän mm-kisoja varten brändäämä paketti vaatteita myöten.

Onhan näitä urheilusuuruuksia ollut ehdokkaina aiemminkin.

Mieleen tulee muuan rallikuski Ari Vatanen, joka hänkin oli kokoomuksen miehiä, mutta päätyi lopulta Ranskan mepiksi, kunnes poltti siltansa.

Mitro Repo kilpailutti viisi vuotta sitten useampia puolueita.

Isä Mitro oli valmis siunaamaan minkä tahansa puolueohjelman liitteineen.

Valinta osui lopulta demareihin:

– Jeesus Kristus oli mielestäni sosiaalidemokraatti ainakin jossain mielessä, on yksi Revon kuolemattomia viisauksia.

Sitten on tämä Alppilan entinen opettaja Antti Korhonen, joka luulee, että 216 000 kansalaisadressin allekirjoittajaa kannattavat häntä kaikessa, mitä mies tekee.

Se taitaa olla äkkijulkkiksille tuttu harhakuva.

Puhemies Eero Heinäluomalla - joka voimakkaasti tuki potkittua opettajaa - saattaa olla hieman sekavat tunnelmat persulistoille pyrkivää Korhosta kohtaan.

Kun vaalipiirinä on koko maa valtakunnan julkkiksilla on pieni etu. Puolue haluaa maksimoida kannatuksensa, eikä äänestäjä välttämättä juokse asiantuntemuksen perässä.

Pommin varma eurovaaliehdokas on myös Maria Guzenina-Richardson. Hän on kielitaitoinen ja käynyt jo yhden politiikan koirakoulun.

Soini kiipeää vielä yhdelle vuorelle

Ylivoimaisesti odotetuin ilmoittautuja on kuitenkin Timo Soini, PS.

Omien sanojensa mukaan hän vielä harkitsee ja ilmoittaa kantansa perussuomalaisten puoluekokouksessa lauantaina 29.6.

Oikeasti muuta ohjelmaa puoluekokouksessa ei sitten olekaan paitsi uuden puoluesihteerin valinta.

Luuleeko joku, että draaman kaarta ymmärtävä Soini loihtisi ensin jättimäisen antikliimaksin sanomalla, ettei sittenkään asetu ehdolle - ja puolue rupeaisi sen jälkeen näpräämään puoluesihteerin valintaa?

Kenenkään käsi ei nouse.

Tottakai Soini lähtee lohikäärmeen kaatoon itse käärmeenpesään Brysseliin.

Rakkaalla vihollisella on useita lempinimiä. Soinille EU on Pimeyden ydin, Hölöstööppi, pesukone ja Laitos.

Kaksi vuotta kestänyt ekskursio EU-parlamentissa oli Soinille mieltä avartava "menestystarina". Amerikkalainen Business Insider nosti heinäkuussa 2011 Soinin maailmantalouden vaarallisimpien ihmisten listalla sijalle seitsemän. Elokuussa 2012 Der Spiegel luki Soinin kymmenen vaarallisimman poliitikon joukkoon.

Näistä Soini muistaa muistuttaa ja tietenkin yhdestä artikkelista Wall Street Journalissa.

Soinin meriittilistalla on jytky eduskuntavaaleissa, uuvahdus presidentinvaaleissa ja puolijytky kunnallisvaaleissa.

Kunnallisvaaleissa tosin Soini näytti nyrpeää naamaa, koska henkilökohtainen äänimäärä putosi yli 2600:lla.

Vielä tarvitsisi siis kavuta yhdelle vuorelle.

Ellei puolue menesty ensi kevään europarlamenttivaaleissa, sillä saattaa olla vaikutuksia jo vuoden 2015 eduskuntavaaleihin.

Karsimaattisella liikkeellä on yksi karisma aina kerrallaan. Muita ei ole lähimaillakaan. Siksi Soini lähtee ehdolle.

Soini saattaakin päästä euroskeptikoiden Kukkulan kuninkaaksi Brysselissä.

Hän on kysytty vieras niin Britannian konservatiivien kuin Britannian itsenäisyyspuolueen UKIP:in europaneeleissa. Soini nähtiin myös BBC:n Hardtalkissa. Kysyntää on Amerikoita myöten.

Ja aina sama teema - "Missä EU, siellä ongelma."

Soini tulee takaisin eduskuntavaaleihin ja niin saattaa tehdä Paavo Väyrynenkin, jos maailman suurimmalle egolle löytyy vielä tilausta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.