Mainos

Toimiva kranaatti virui Ahvenanmaan museossa 30 vuotta

Ahvenanmaan museossa on pidetty lähes 30 vuotta kranaattia, jota on luultu vaarattomaksi. Valtion räjähdeasiantuntijoiden tutkimuksissa kuitenkin selvisi eilen, että näin ei ole.

Ensimmäisen maailmansodan aikainen kranaatti löytyi 1980-luvulla kasvimaalta Maarianhaminasta. Pyöreän, appelsiinin kokoisen kranaatin löytänyt nainen kuljetti ammuksen Ahvenanmaan museoon autonsa lattialla, jossa se pääsi pyörimään vapaasti.

Museossa pääteltiin, että kranaatti on jo aikaa sitten käynyt vaarattomaksi. Vuosien varrella sitä on säilytetty yhden jos toisenkin virkamiehen työhuoneessa.

Hieman ennen joulua pari työntekijää alkoi uudelleen pohtia kranaatin kuntoa ja otti yhteyttä viranomaisiin. Eilen räjähdeasiantuntijat tutkivat ammuksen röntgenläpivalaisulla ja huomasivat, että se on yhä täysin toimintakykyinen. Kranaatti on nyt tehty vaarattomaksi.

Ahvenanmaan museon mukaan kranaatti on peräisin venäläisestä ammusvarastosta, joka sijaitsi lähellä löytöpaikkaa ensimmäisen maailmansodan aikana.

Kranaatti voi lojua kenen tahansa kasvimaalla

Toimivia räjähteitä saattaa yhä löytyä tavallisilta kasvimailta tai vinteiltä, kerrotaan puolustusvoimista.

- Jos räjähteitä löytyy mistä tahansa, niin siitä pitäisi ilmoittaa välittömästi poliisille, eikä räjähteeseen saa missään nimessä koskea, sanoo tiedotuspäällikkö Eero Karhuvaara pääesikunnasta.

Hän kertoo, että Suomessa on yhä jonkin verran toimintakuntoisia sodanaikaisia räjähteitä, joita lytyy esimerkiksi remonttien yhteydessä.

Karhuvaara sanoo, että räjähteen toimivuus riippuu sen sytytin- ym. ominaisuuksista, mutta esimerkiksi kranaatti saattaa hyvinkin säilyä toimivana kymmeniä vuosia, kuten Ahvenanmaan tapauksessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.