Mainos

Toinen hukkunut poika löydettiin Imatralla

Imatralla Immalanjärvellä 14. toukokuuta sattuneessa veneonnettomuudessa hukkuneista kahdesta pojasta myös toinen on löydetty. Hukkuneiden etsintään koulutettu koira paikansi pojan ja Imatran urheilusukeltajat nostivat ruumiin pintaan perjantaina aamulla.

Vuonna 1987 syntynyt nuorukainen löytyi noin 600 metrin päästä lähimmästä rannasta ja noin 700 metriä lounaaseen onnettomuusveneen löytöpaikasta. Hukkuneiden poikien löytöpaikat sijaitsivat vajaan kilometrin päässä toisistaan.

Pojat hukkuivat, kun ukkosmyrsky kaatoi viiden 16-17-vuotiaan kalassa olleen nuorukaisen veneen. Pojat olivat liikkeellä kolmemetrisellä veneellä. Kahdella pojista oli pelastusliivit ja he pääsivät Kusiaissaareen uimalla. Kolmas onnettomuudessa henkiin jäänyt pelastettiin vettä täynnä olleesta veneestä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.