Mainos

Toisen asteen koulutukseen vähemmän hakijoita kuin paikkoja

Ammatillisen koulutuksen ja lukioiden yhteishaussa tarjolla olleiden paikkojen määrä ylitti selvästi hakijoiden määrän.

Opetushallitus arvioi tämän osittain selittyvän toissa vuonna voimaan tulleella muutoksella, jonka mukaan yhteishaussa ei voi hakea ammatilliseen koulutukseen, jos on jo suorittanut ammatti- tai korkeakoulututkinnon.

Toisaalta myös perusopetuksen päättäneiden ikäluokka oli nyt pienempi kuin edellisenä vuonna.

Toisen asteen oppilaitosten noin 87 500 aloituspaikkaa haki vajaat 80 000 henkilöä. Ammatilliseen koulutukseen hakeneiden määrä laski noin 5000:lla, kun taas lukioihin pyrki noin tuhat hakijaa viime vuotta enemmän.

Suosituimmat alat ammattikoulujen haussa olivat sosiaali- ja terveysala, ajoneuvo- ja kuljetustekniikka sekä liiketalous ja kauppa.

Kauneudenhoitoalan ohi suosituimpien joukkoon kiilasi sähkö- ja automaatiotekniikka.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.