Mainos

Töitä tahdotaan tehdä yli 63-vuotiaana

Suomalaisten halukkuus jatkaa työelämässä yli 63-vuotiaina on nousussa, kertoo Työeläkevakuuttajat TELA ry:n tekemä tutkimus. Niiden osuus, jotka aikovat jatkaa työelämässä yli 63-vuotiaina, on lisääntynyt kahden vuoden takaisesta kuudella prosenttiyksiköllä.

Korkeasti koulutetut tahtoivat jatkaa töitä yli 63-vuotiaina työntekijäasemassa olevia mieluummin.

Vastaajien selvä enemmistö kokee, että työelämässä tarvitaan sekä vanhoja että nuoria työntekijöitä. Talouskriisin myötä halukkuus siirtää vanhempia ikäluokkia eläkkeelle on kuitenkin hieman kasvanut erityisesti nuorten ja heikommin koulutettujen joukossa.

(MTV3)

Katso Markus Pirttijoen juttu MTV3 Katsomosta (Kauppalehden talousuutiset 11.5.2009)

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.