Mainos

Tony Halme edelleen sairaalassa

Kansanedustaja Tony Halmeen pistooli laukesi luultavasti vahingossa, kun päihtynyt kansanedustaja heilui sen kanssa asunnossaan Helsingin Tarkk'ampujankadulla eilisaamuna. Poliisin mukaan täysi varmuus asiasta saadaan silti vasta, kun miestä itseään päästään kuulustelemaan.

Sitä pidetään jo selvänä, että Halme ei yrittänyt ampua kohti vaimoaan. Halme oli vielä tänään sairaalahoidossa, eikä hänen terveydentilansa sallinut kuulustelemista. Kevään eduskuntavaaleissa perussuomalaisten ääniharavana yllättänyt Halme ei ole hengenvaarassa, mutta hänen uskottiin joutuvan todennäköisesti viettämään sairaalassa vielä ainakin toisen yön.

Tutkinnassa on selvinnyt, että asunnossa laukaistulle pistoolille ei ollut aseenkantolupaa. Tarkempaa selkoa aseen alkuperästä ei olla vielä saatu. Enempää aseita ei löytynyt Halmeen asuntoon ja hänen työhuoneeseensa eduskunnassa tehdyissä kotietsinnöissä.

Eduskunnasta Halmeen työhuoneesta ei takavarikoitu mitään. Halmeelta on kuitenkin takavarikoitu jotakin muutakin tavaraa tai ainetta pistoolin lisäksi. Poliisi ei kuitenkaan tutkinnan turvaamiseksi kerro, mitä se on takavarikoinut, ennen kuin Halmetta on kuulusteltu. Samasta syystä poliisi vaikenee siitä, liittyykö takavarikkoihin mahdollisia uusia rikosepäilyjä.

Tällä haavaa poliisi epäilee Halmeen syyllistyneen ampuma-aserikokseen ja vaaran aiheuttamiseen, jotka liittyvät nimenomaan luvattoman aseeseen ja sen käsittelyyn. Rangaistusasteikko kummastakin rikoksesta on sakkoja tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Kuulustelu lykkääntyy

Halmeen ja hänen vaimonsa onneksi luoti ei osunut heihin, eikä mainittavia omaisuusvahinkojakaan syntynyt. Aviopari oli kotona kahdestaan. Pistooli laukesi perheriidan päätteeksi ennen kello seitsemää aamulla. Luoti jäi sisään huoneistoon.

Ammuskelun jälkeen Halme ilmeisesti menetti tajuntansa ja hänet jouduttiin kantamaan ambulanssiin poliisin piirittämästä asunnosta. Lyyhistyminen ei ollut seurausta laukauksesta, vaan Halmeen omasta tolasta. -Suomen maassa nämä ovat kutakuinkin jokapäiväisiä juttuja. Tavallisesti tällaisesta tapauksesta tuskin uutisoitaisiin riviäkään, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Arto Karalahti luonnehtii.

Helsingin rikospoliisin väkivaltarikosyksikön päällikkö Kari Tolvanen kuvailee tapausta "surulliseksi mutta tyypilliseksi" heidän työssään. Poliisi kuulusteli tänään jutun todistajat. Jo eilen kuulusteltiin Halmeen vaimo, joka on jutussa asianomistajan eli uhrin asemassa vaaran aiheuttamisen osalta. Halmeen kuulustelu lykkääntyy ensi viikkoon, sillä epäillyt rikokset eivät ole niin vakavia, että tapauksen takia poltettaisiin poliisin määrärahoja viikonlopun ylitöihin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.