Mainos

TOP 5 surkeimmat hellekesät: Kylmimpänä suvena kolme hellepäivää – päätyykö tämä kesä listalle?

Tänä kesänä hellepäiviä on ollut vasta neljä ja heinäkuusta ennustetaan keskimääräistä viileämpää. Onko kesä menossa vähähelteisimpien kesien joukkoon?

Aivan ykkössijalle vähähelteisimpien kesien listalla ei ainakaan ylletä, sillä Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan vuonna 1962 oli vain kolme hellepäivää koko kesänä. Hellepäiväksi katsotaan päivä, jolloin jossain Suomen virallisella havaintoasemalla mitataan vähintään 25,1 astetta.

Toisena listalla on vuosi 1987, jolloin hellepäiviä oli kymmenen. Seuraavina vähähelteisten kesien listalla ovat vuodet 1998, jolloin hellepäiviä oli 15, ja 1965, jolloin hellepäiviä oli 17. 2000-luvulta listalle yltävät 2008 ja 2012, jolloin hellepäiviä oli molempina 20.

– Näyttää pahasti siltä, että tämä vuosi on menossa vähähelteisimpien vuosien listalle. Hyvät mahdollisuudet ovat jopa kakkossijalle, ellei elokuu tuo mukanaan suursäätilan muutosta ja kunnon lämpöjaksoa, toteaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Tämän kesän ensimmäinen hellepäivä oli vasta 29. kesäkuuta, jolloin lämpötila nousi Varkaudessa ja Mikkelissä 25,4 asteeseen. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan tämä on toiseksi myöhäisin ajankohta kesän ensimmäiselle hellepäivälle viimeisten noin 50 vuoden aikana. Myöhäisin ajankohta on 6. heinäkuuta vuonna 1987. Silloin hellepäiviä oli koko kesänä siis kymmenen.

Helteisimpänä kesänä yli 60 hellepäivää

Yli 60 hellepäivää on ollut vuodesta 1961 alkavissa tilastoissa kahtena kesänä. Helteisimpien kesien listan kärkipaikkaa pitää vuosi 2002, jolloin hellepäiviä oli 65. Vuonna 2006 hellepäiviä oli 61.

Viime vuosi ei yllä aivan listan kärkeen. Silloinkin kesäkuussa oli viileää, mutta hellepäiviä oli silti kesäkuussa jo 12. Heinä-elokuussa oli pitkä hellejakso ja hellepäiviä oli koko kesänä yhteensä 50.

Tämän kesän korkein lukema tähän asti on Kouvolassa 3. heinäkuuta mitattu 31,4 astetta.


Vähiten hellepäiviä 1961-2014

VuosiHellepäivien lukumäärä
19623
198710
199815
196517
2008 ja 201220


Eniten hellepäiviä 1961-2014

VuosiHellepäivien lukumäärä
200265
200661
199758
201057
197254


Viime vuosien helteet 2010-2014

VuosiHellepäivien lukumäärä
201057
201146
201220
201352
201450


Lähde: Ilmatieteen laitos

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.