Mainos

Torikorttelia kunnostetaan Helsingissä - panimo palaa juurilleen

Helsingin kaupunki kunnostaa parhaillaan Senaatintorin ja Kauppatorin välisiä historiallisia kortteleitaan. 65 miljoonan euron hankkeessa kaupunki kunnostaa korttelien rakennukset, etsii niihin vuokralaisia ja järjestää alueelle ohjelmaa uusi-vanha-kaupunki -hengessä.

– Me toivotaan, että tämä olisi semmoinen paikka, minne voi tulla kehittämään omaa liiketoimintaa tai kokeilemaan vaikka jotain ihan kokonaan uutta, Torikorttelien kauppapaikkajohtaja Peggy Bauer kertoo.

– Me annetaan vahva viestintätuki ja tukea tapahtumilla, eli luomme vahvasti kaupunkikulttuuria kehittävää sisältöä.

Kiinteistöjen kehityksen ja korjauksen osalta hanke on noin puolessa välissä. Kaupunki uskoo saavansa ison sijoituksensa ajan saatossa takaisin.

– Sen tulee maksaa itsensä kaupungille itsensä takaisin. Kaikki investoinnit on laskettu siten, että ne tulee vuosi vuodelta maksetuksi takaisin, Bauer sanoo.

Paluu oluenvalmistuksen juurille

Tuorein tulokas torikortteleihin on panimoravintola Bryggeri Helsinki, joka palauttaa oluen valmistuksen suomalaisille alkujuurilleen.

– Tässä ihan lähellä Etelärannassa on 1750-luvun puolivälistä lähtien olutta tehty, joten kyllä tämä tosi lähellä on niitä paikkoja, Bryggeri Helsingin toimitusjohtaja Pekka Kääriäinen kertoo.

Nykyisellä paikalla olutta voidaan valmistaa panimoravintolan pannuissa 200 000 litraa vuodessa. Tankista tuoppiin lähioluen matka jää muutamaan kymmeneen metriin. Oluen valmistus ydinkeskustan kellaritiloissa asettaa myös omat haasteensa.

– Vaatii se ainakin hyvää suunnittelua, koska laitteet tarvitsevat omat tilansa. Tyhjiä nurkkia ei kyllä paljonkaan jää. Samoin raaka-aineiden varastointi asettaa omat haasteensa, Kääriäinen kertoo.

Kaupungin rooli vuokratilan tarjoajana ja kunnostajana oli uudelle torikortteli-yrittäjälle ratkaiseva.

– Siitä nostan hattua kyllä, että Helsingin kaupunki lähti tähän mukaan näin hyvin. Hyvässä yhteistyössä on hanketta rakennettu, Kääriäinen kehuu.

Kiinnostava kattaus myös kaupunkilaisille

Matkailijoiden osuus torikortteliyritysten myynnistä on vielä toistaiseksi varsin suuri. Erityisesti kesällä alue elää pitkälti turisteistaan. Jatkossa myös kaupunkilaiset halutaan mukaan toimintaan.

– Matkailijat tulevat sinne, missä kaupunkilaisetkin on. En ole turisteista huolissani, he tulevat tänne joka tapauksessa, kauppapaikkajohtaja Peggy Bauer uskoo.

– Me pyritään siihen, että täällä olisi kiinnostavia toimijoita, kiinnostavia tapahtumia, että kaupunkilaisetkin haluavat tulla tänne ympäri vuoden. Meillä on täällä ihana vanha kaupunginosa, jota nyt elävöitetään, Bauer jatkaa.

Kokonaan kehityshankkeen pitäisi olla valmiina Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017.

Katso Antti Mälkösen juttu (Seitsemän uutiset 27.3.2013)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.