Mainos

Törmäystesteissä erittäin hyviä tuloksia

Uusien autojen törmäystesteissä on saatu erittäin hyviä tuloksia, kertoo Autoliitto.

Riippumattomassa EuroNCAP-törmäystestiohjelmassa testiin osallistui nyt 12 automallia, joita kaikkia tuodaan Suomeen. Testissä peräti kahdeksan mallia sai täydet viisi tähteä. Kolme automallia sai neljä tähteä ja yksi malli jäi kolmeen tähteen.

- Turvallisuuteen kiinnitetään jo niin paljon huomiota, että viiden tähden tulos on useimpien valmistajien tavoite, muistuttaa Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen.

Uusien autojen vaikutus liikenneturvallisuuden paranemiseen näkyy Niemisen mukaan myös onnettomuustilastoissa.

- Yli puolet Suomen kuolonkolareista ajetaan kymmenvuotiailla tai sitä vanhemmilla henkilöautoilla, Autoliiton toimitusjohtaja toteaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.